Yksinäinen mies, saari ja meren kohina (Katja Kaukonen, Kohina)

"Tuli luoda muistojen putkahtelulle suotuisat olosuhteet. Se tarkoitti lepoa, yksinkertaista, terveellistä ja säännöllistä ravintoa, ei stressiä vaan raitista ulkoilmaa, liikuntaa, mieluiten kävelyä. Se oli helppoa. Oli suostuttava hellään otteeseen väkisin taivuttamisen sijaan, kämmenelle poimimiseen ja varovaiseen tarkasteluun, lantion kaariin, kainalokuoppiin, niemiin ja poukamiin. Piti siilata olennainen esiin, antaa sille tilaa. Muu sai kadota En halunnut menneisyyden hälyä ja rojua kimppuuni. Minä en ole ollut unohtanut, minä torjuin. Eikö minulla muka ollut oikeutta siihen? 

   

Katja Kaukosen kolmannen kirjan Kohina (2014) kerronnassa yhdistellään taitavasti nykyistä ja mennyttä. Tarinassa liikutaan menneisyyden tapahtumissa kirjan tapahtumahetkellä tapahtuvan muistelun kautta. Kirja kertoo yksinkertaistettuna siitä, miten lapsuuden tapahtumat, rakennuksemme paalut, luovat meidät. Se miten ihmistä kohdellaan, rakentaa hänestä sen, millaisena hän näyttäytyy muille ja itsellensä. Miten syyllisyys, häpeä, itsetuhoisuus ja ihmisen ikävä toisen luo saavat muistommekin näyttämään siltä, miltä haluamme?  

Kirja alkaa siitä, kun keski-ikäisen arkkitehdin Alvar Malmbergin vanha isä löytyy kuolleena asfalttipihalta. Ruumiinavausraportti paljastaa kuolinsyyn: "Vaikka välitön kuolinsyy ei ollut nälkiintyminen, siihen isä menehtyi. Tosin kyse ei ollut ruoasta vaan rakkaudettomuudesta."  

Näin ajattelee kirjan minäkertoja Alvar ja pakenee syksyksi yksinäisyyteen meren keskellä olevalle tuuliselle saarelle ja alkaa siellä muistella perhettään - välinpitämättömyyttä, rakkaudettomuutta ja äidin kaipuutaan. Tarkoituksenaan rekonstruoida lapsuutensa, pinota muistot ja järjestää ne. Alvarin ollessa lapsi hänen äitinsä lähti Venetsiaan ja jäi sille tielleen. Äidin katoaminen ja Venetsia toimivat kysymysmerkkeinä, joihin Alvar yrittää löytää vastausta ja etsiä lapsuudessa kadonneisiin vastauksiin palasia ja eheytyä siinä matkalla.

"Missä äiti on? kysyin.

"Poissa", isä totesi, "ihmisiä katoaa joka päivä, ihan tavallisia ihmisiä ihmisiä."

Äidit eivät olleet tavallisia ihmisiä.

Sen jälkeen alkoi pitkä hiljainen kausi, Hätkähtelin satunnaisia elämän ääniä. Isä yskäisi ja käänsi sanomalehden sivua tai rapisteli tärkeitä papereitaan työpöydän ääressä, kattila kolahti hellalla, korot kopisivat rappukäytävässä, joku astui hissiin."

  

Kirjan nimi Kohina kulkee äänenä läpi kirjan. Alvar oppii lapsena nukahtamaan radiosta tulevan rauhoittavan äänen kertomaan säätiedotukseen. Sama radion kohina toistuu kirjassa tuulen, meren ja luonnon äänten kohinana. Kaikkialla kohisee, humisee, rasahtelee, paukahtelee. Jopa Alvarin omassa päässä.    

Yksinäisyydessä piileskelevä, turhaa puhetta ja tunneilmaisuja välttävä Alvar alkaa saada kirjeitä saarelle. Kuka kirjeitä lähettää ja mitä niissä lukee? 

"Pöydällä oli uusi kirje. Olin löytänyt sen aamulla portailta ja melkein astunut sen päälle. Kirjettä oli yritetty työntää oven alta, mutta ovi oli paisunut kosteudesta. Kuori oli nuhruinen ja pehmentynyt, liimakohta repaleilla. Joku oli avannut kuoren ja painanut uudestaan kiinni."

Kerronta soljuu eteenpäin kuvina ja tarinana, jonka haluaa saattaa loppuun. Kaukonen kuvaa lumoavalla tavalla, pienin harkituin siveltimenvedoin, miten lapsi näkee perheensä tapahtumat. Turvattomuus näyttäytyy pimeytenä ja vaikeminen äänettömyytenä: "Joskus painoin pääni lämpöpatteriin, jotta kuulisin veden kohinan enkä tuntisi olevani yksin." Kuva äidistä ja isästä sekä lapsuudesta piirtyy Alvarin kertomana. Lukijalle jää pääteltäväksi, mikä on totta, mikä kuvitelmaa. 

On pysähdyttävä kuuntelemaan kohinaa ja löydettävä äänet Alvarin tarinasta.  

"Jossakin oli lapsi, joka ei ollut saanut rakkautta eikä turvallista maaperää, johon ankkuroitua ja josta ponnistaa pois. Näin yksinkertaista, muutamassa lauseessa koko tragedia. Nyt vasta tajusin sen." 

Katja Kaukonen
Wsoy (2014)
s. 216

   

Karoliina karanneita unia etsimässä (Tuula Kallioniemi, Karoliina ja oikukas uni)

Yksi Suomen tuotteliaimmista ja palkintuimmista lasten- ja nuortenkirjailijoista on kangasalalainen Tuula Kallioniemi. Olen vuosien saatossa lukenut useita kymmeniä Kallioniemen teoksia. Viimeisin lukemani Kallioniemen teoksista on Karoliina-sarjan kahdeksas osa Karoliina ja oikukas uni (2014). Aiemmin olen lukenut sarjasta sen edellisen osan Karoliina ja nokkela Neema, joka ilmestyi viime vuonna.

Karoliina-sarja on helppolukuinen esi- ja alakoululaisille suunattu kirjasarja, joka kertoo ekaluokkalaisesta vauhdikkaasta ja neuvokkaasta Karoliinasta sekä hänen reippaista luokkakavereistaan. Kirjasarja on pääosin tytöille suunnattu, mutta kyllä se varmasti uppoaa myös joihinkin poikiin, sillä monet Karoliinan luokkatovereista ja kirjan sivuhenkilöistä ovat poikia. Vasta lukemaan oppiville kirjassa on sopivan lyhyet luvut ja riittävästi kuvia. Kuvituksen kirjoihin on tehnyt Marika Maijala.   

Karoliina ja oikukas uni -kirjassa Karoliinaa vaivaa unettomuus. Ensimmäinen kouluvuosi alkaa olla takana, kesäloma lähestyy kovaa vauhtia ja maailman paras opettaja Juho Marjanen jatkaa luokan opettajana tokaluokalla, mutta silti Karoliinalla on iso ja huolestuttava ongelma. Hän on kadottanut unensa. Lampaita laskemallakaan uni ei tule. Unenpäätä ei löydy vaatekaapista, eikä se piileskele sängyn alla. 

"Ei kyse ei ole hauskasta unesta, jonka Karoliina on nähnyt mutta jota hän ei muista. Kyse ei ole myöskään unessa nähdyistä lottonumeroista. Kyse ei ole jännittävästä uniseikkailusta, joka oli kuin hurjan hauska elokuva. Kyse on ihan kaikista unista. Yhtäkkiä kaikki unet ovat karanneet. Kun kello lähestyy yhdeksää illalla, Karoliinaa alkaa hermostuttaa. Kohta on mentävä nukkumaan, mutta uni ei tule silmään." 

Kaverit ja tutut aikuiset antavat Karoliinalle erilaisia neuvoja, miten saada jälleen unen päästä kiinni. Isä toivottelee hyviä öitä, kirpuille töitä. Tytti neuvoo popsimaan illalla pullaa, Lin suosittelee yökyläilyä, Neema ehdottaa rauhoittavaa tuoksuöljyä, Werneri piikkimattoa, Kaapo liikuntaa ja Paskerin mukaan uni tulee, kun lukee todella tylsää kirjaa. 

Matkalla unimaailmaan ja ihanaan uneen Kauko Putkonen katoaa, unettomuus luokassa leviää, Nukkumatin ja -maijan henkilöllisyydet paljastuvat ja selviää, mikä on nenämaski, homepatti ja millaisia kuuhullut ovat.

Erikoista aihetta käsitellään hauskasti ja Kallioniemen vivahteikasta sekä sujuvaa kielenkäyttöä on aikuisenkin ilo lukea. Asiaakin tarinankerronnan ohessa sivutaan ja unettomuuden ongelmista kerrotaan siten, että lapsikin ymmärtää, mitä käy jos ei nuku riittävästi 

"Koulun jälkeen Karoliina on jälleen lopen väsynyt. Hänellä alkaa olla jo univelkaa. Kun on velkaa jollekulle, täytyy velka maksaa takaisin, muuten ei kunnian kukko laula. mutta miten maksaa takaisin itselleen, kun uni ei vain suostu tulemaan? Univelka on pitemmän päälle huono juttu. Ihminen muuttuu ärtyisäksi eikä pysty keskittymään mihinkään. Vaikka univelkainen on jatkuvasti väsynyt, voi univelkainen lapsi muuttua myös hurjan levottomaksi. Suorastaan villiksi."    

Tuula Kallioniemi

Kuvitus Marika Maijala

Otava (2014)

s. 87

Kirjoja ja kakkuja nyt Twitterissä

Kirjoja ja kakkuja -blogin somevalloitus alkaa. Kirjoja ja kakkuja löytyy nimittäin nyt myös Twitteristä. Blogipäivityksiä voit seurata myös hashtagilla #kirjojajakakkuja. Jos haluat lähettää teoksesi arvosteltavaksi, voit lähettää nyt myös suoraan sähköpostia blogin omaan osoitteeseen kirjojajakakkuja@gmail.com. 

Siirrän  tekstejä Twitteriin hitaasti. Tällä hetkellä Twitteristä löytyvät viime vuonna kirjoitetut blogitekstit. Käyhän painamassa seuraa-näppäintä @kirjojajakakkuj. Kirjoja ja kakkuja Twitterin seurantalistalla löydät myös muita kiinnostavia kirjablogeja, monipuolisesti kirjallisuus- ja kulttuurisivustoja, kirjailijoita, kirjastoja, kustantamoja, teatterisivuja sekä leivontaan liittyviä Twitter-sivuja. 

Seuraamisiin!

Satupäivän aamu kuningas Tollon seurassa (Monica Vikström-Jokela, Kuningas Tollo ja Alavian asukit)

Tänään 18. lokakuuta Sadun nimipäivänä vietetään Suomessa satupäivää. Satupäivää on vietetty vuodesta 2008 lähtien ensin osana lastenteatterikampanjaa ja sittemmin ihan omana tapahtumanaan. Tänään eri kaupungeissa luetaan satuja ja pidetään satutuokioita. Esimerkiksi Tampereella pääkirjasto Metsossa Tampereen teatterin näyttelijät Inkeri Mertanen ja Elisa Piispanen lukevat lapsille satuja. Myös kotona voi viettää satupäivää lukemalla omalle lapselleen satuja ja tarinoita. Satujen lukeminen kehittää ja vahvistaa lapsen mielikuvitusta, luovuutta ja sanavarastoa. Lapsi kokee erilaisia tunteita satujen kautta ja hänen itsetuntonsa vahvistuu. Lisäksi yhteiset satuhetket antavat lapselle arvokasta aikuisen läsnäoloa. Yhteiset satuhetket sohvan nurkassa tai sängyn reunalla viihdyttävät, rauhoittavat ja opettavat monin eri tavoin. 

Satuja voi lapsen kanssa myös kertoa ja keksiä yhdessä. Ostin pari viikkoa sitten Saga-kortit, joiden avulla voi opetella sadunkerrontaa, luoda sekä kertoa tarinoita. Kuvakorteissa on 55 erilaista satujen ja fantasian maailmaan sopivaa tutuntuntuista, mutta kuitenkin tuntematonta hahmoa, paikkaa, maisemaa, esinettä ajasta tai maasta, jota ei ole ollut ja joka samalla on aina olemassa. Korttien avulla voi lapsen, aviopuolison, ystävien tai oppilaiden kanssa, miksei yksinkin, harjoitella sadunkertomisen muotoa ja laittaa mielikuvituksensa lentoon. Korttien kuvat toimivat apuvälineenä tarinan luomisessa ja niiden avulla on mahdollista saavuttaa luova ilmapiiri. Koulussa ne voivat toimia inspiraation lähteenä esimerkiksi novellin tai runon kirjoittamiselle.    

Minkälaisen tarinan keksisit näiden kuvien avulla?

Meillä oli nuorimmaisen poikani kanssa iltasatukirjana kesken Monica Vikström-Jokelan Kuningas Tollo ja Alavian asukit (2014). Niinpä satupäivän kunniaksi luimme sen tänä aamuna loppuun. 

Kuningas Tollo on nimensä veroinen kuningas. Hieman yksinkertainen ja hölmö kuningas hallitsee Omamaata, jossa hän käyttää valtaa itsevaltiaan tavoin. Kuningas säätää lakeja, jotka häntä miellyttävät ja joista hänelle ja hänen vaimolleen kuntosalilla viihtyvälle kuningatar Tollolle on hyötyä. Nämä lait sitten hovin uutispäällikkö Ilmi Toimela lukee yleisradiossa koko kansalle tiedoksi. 

"Korvat auki, kaikki Omamaan asukkaat! Kuningas määrää, ettei kenelläkään saa olla hattua, jossa on hienompi töyhtö kuin kuninkaan hatussa. Tämän lain rikkomisesta seuraa sakkorangaistus. Kuulkaa ja totelkaa!" 

Eräänä päivänä kuningas saa naapurimaa Alaviasta kirjeen, jossa kerrotaan, että naapurimaan kuningas Arvo Mainio aikoo rakentaa köysiradan ylös vuorille Alavian ja Omamaan väliin. Kuningas hermostuu tästä ja päättää rakentaa rinteille moottoritien, joka lopulta muuttuukin rautatieksi. Rautatie tuo kuitenkin Omamaahan uusia ihmisiä, jotka puhuvat kummaa kieltä ja harrastavat outoja asioita. Tästä seuraa monia arkisia ongelmia. 

"Kuningas määrää, että kaikkien Yksinomamaassa asuvien täytyy opetella omamaan kieltä, niin että he ymmärtävät, mitä kuningas sanoo. Kiitos ja kuulemiin. Kuningas Tollo nauraa hörähti tyytyväisenä. Tämä laki saisi kyllä kaikki Alavian asukit lähtemään takaisin Alaviaan, hän ajatteli. Kukapa viitsisi nähdä sen vaivan, että opettelisi vierasta kieltä."  

Kuningas Tollo  on eettinen tarinakirja, jossa opetetaan toisten ihmisten kunnioittamista ja sitä miten tulisi käyttäytyä muita ihmisiä kohtaan ja miten hyväksyä erilaisuus. Kirja opettaa lapsia myös ymmärtämään oman äidinkielen merkitystä: 

"Osa uusista Alaviasta muuttaneista asukkaista oli jo oppinut aika hyvin omamaan kieltä. Mutta kun tavataan ystäviä, kerrotaan satuja lapsille tai luetaan iltarukousta, halutaan käyttää omaa äidinkieltä. Se on tärkeää, muuten ihminen ei voi hyvin." 

Kuten saduissa on tapana, myös tämä tarina päättyy onnellisesti ja samalla kuningas Tollo oppii jotakin itsestään. Kirja sopii keskustelunherättäjiksi ja opetusmateriaaliksi esimerkiksi päiväkoteihin, alakoulun ensi luokille tai maahanmuuttajatyöhön. Kuvittaja Nina Haikon kuvat viehättävät varmasti nuorempia lukijoita. Myös kirjan henkilöitä kuvaavat hauskat nimet saavat lasten suut hymyyn.   

Jälkikirjoitus: Oikein leppoisaa nimipäivää omalle Satu-tädilleni. 

Arvostelukappale

Monica Vikström-Jokela,: Dumma kungen och de andra

suom. Kaarina Hakkarainen

PTK - poikien ja tyttöjen keskus, Lasten keskus Kirjapaja (2014)

s. 94 

Kuoleman lähtöselvitys (Tuija Välipakka, Take away)

"Mitä sinä kuolemasta tiedät kun kerran elät", kysytään Tuija Välipakan kolmannessa runokokoelmassa, joka on omistettu meille, jotka kuolemme. Oikeastaanhan se on silloin omistettu meille kaikille - eläville.

Take away –kokoelma on kuolemisen pikaruoka tai noutopöytä kuolemaan. Kokoelman runoissa kuolemaan suhtaudutaan joko lempeästi hymyillen, ironisesti tai raadollisesti. Kuolemasta on kirjoitettava, sillä se on meidän suurin elossa oleva kliseemme. Kun kuolet, sinua kohdellaan kunnioittavasti, vaikka ”kuoleman jälkeen olet yhä se sama kaaos kuin eläessäsi”.

Kokoelmassa leikitellään kuolemaan liittyvillä ilmiöillä ja asioilla monin tavoin. Kuolema on täällä tänään. Kuolema on in. Kuolema on uusi musta. Facebookissa hautajajaiset jatkuvat ikuisesti. Kuolema on must – iskulauseet toistuvat sivujen ylälaidoilla.  Kokoelman ensimmäisessä runossa säkeet ja sanat muodostavat kuvan rististä runon keskelle. Tutkimus giljotiinista -runo kuvailee, kuinka giljotiinin keksimisen jälkeen kenenkään kuolema ei enää riippunut pyövelin tärisevistä käsistä. Julman mestauslaitteen tasavertaisuutta ja edistyksellistä humaanisuutta ironisoiva kuvaruno päättyykin kysymykseen, mitä me opimme: ”giljotiiniin päättyvän osa oli helppo :tarvitsi vain päästää irti ja kun katsomme huolelli- / sesti  huomaamme että giljotiini on täpösen täynnä iloisen sävyn antavia i-kirjaimia”

Kokoelmaa lukiessa on syytä päästää irti omista kuolemaan liittyvistä ennakkoluuloistaan ja vapauttaa mielensä. Monet kokoelman runoista ovat aiheesta huolimatta iloisia, jotkut makaabereja ja monet sarkastisia.

”kun kuolema ajaa pikkuvolvolla ylitsesi syrjäkylän ainoalla suojatiellä  / :ruma auto   sotkuiset hiuksesi / kerrankin voit hyvällä syyllä huokaista Bad Hair Day! / kun pääsi vierii lehmilaitumen sameaan ojaan”

Runoissa viljellään paljon kuolemaan liittyviä symboleita ja leikitellään eri fonttikoilla sekä tekstin ja kirjasinten asettelulla. Esimerkiksi giljotiini-runossa toistuvat pienet ristinkuvat läpi runon. Ajoittain liiallinen typografioilla leikittely häiritsi minua. Muodon keinot veivät liikaa huomiota runojen oivaltavilta ajatuksilta.   

Joissakin runoissa leikiteltiin erilaisilla kuvioilla ja symboleilla.

 Take away -kokoelman kuolemaa ei voi kuvata pisteenä - loppuvälimerkkinä jollekin. Sen sijaan kuolema on eräänlainen kaksoispiste - elossa olevan ja kuolleen erottava välimerkki, joka kuitenkin toistuu runoissa epämääräisenä ja hallitsemattomana. Välipakka ei käytä kokoelman runoissa juuri välimerkkejä, poikkeuksena kaksoispiste, joka vilahtaa useimmissa runoissa. Sitä käytetään kuitenkin perinteisestä poikkeavalla tavalla. Kaksoispiste kirjoitetaan tavallisesti kiinni edeltävään sanaan, mutta Välipakka käyttää kaksoispistettä vapaasti ja välittämättä kielen säännöistä. Kokoelman runoissa kaksoispiste kirjoitetaan joko kiinni edeltävään tai jälkimmäiseen sanaan, sillä aloitetaan tai lopetetaan säe. 

":suru kehrää takkuista lankaa sydämesi rukilla / aamusta iltaan kuuntelet sen surinaa / :lopulta kuollaksesi toivot langan katkeavan"

Runot ovat  kuin kaukoputki, jolla näkee ruumiit, vainajat, surun ja kuolinilmoitukset läheltä. Kokoelman kuolema taas on arkipäiväinen ilmestys, johon voi törmätä puistossa sitomassa kengännauhoja tai anomassa virkavapaata tai kävelemässä Manhattanilla upeissa Manoloissaan. Kuolintapauksen jälkeen surevien tehtävänä on tyhjentää vainajan jääkaappi ja kilauttaa kavereille, kaikille niille, joille vainaja oli liian kiireinen puhumaan.  Lopulta otetaan selfie hautausmaalla ja lähetetään kauniisti puettu suru pilviin:”:mitä muuta kuolema on / kuin pysyvä häiriö puheyhteydessä”

Tuija Välipakka

Paasilinna (2013)

s. 93

Pellillinen helppoa omenapiirakkaa (munaton)

Tänään kokoontuu taas eduskuntavaalieni tukiryhmä. Niinpä päätin leipoa kokoukseen pellillisen helppoa omenapiirakkaa. Tämän piirakan erikoisuus on piimä ja se, ettei piirakka sisällä ollenkaan kananmunia. Kun aloin leipoa piirakkaa ja kaksi nuorinta poikaani kuuli, ettei piirakkaa tällä kertaa ole luvassa heille, he innostuivat leipomaan oman piirakkansa. Siitä ei kuulemma riitä sitten äidille. 7-vuotias intoutui erityisesti omenien kuorimisessa. Tosin siinä puuhassa auttoi omenasorvi, joka on yksi eniten käytettyjä keittiövälineitä taloudessamme. Litran piimästä ei kuitenkaan riittänyt poikien piirakkaan kuin 3,5 dl, joten pojat käyttivät piimän loppujen lisäksi jääkaapista löytyneen vanhentuneen kermaviilin. Onpa hauska nähdä, onko maussa jotain merkittävää eroa.  

Äidin piirakka

Poikien piirakan omenat sulassa sovussa rinnakkain ja päällekkäin.

Pohja: 

150 g sulatettua rasvaa
3,5 dl sokeria
7,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl soodaa
6,5 dl piimää





Päälle: 

Omenoita
kanelisokeria
2 tl vaniliinisokeria

Sulata rasva. Sekoita kuivat aineet ja lisää niiden joukkoon hieman jäähtynyt rasva ja piimä. Vatkaa tasaiseksi. Levitä seos rasvoitetulle leivinpaperilla vuoratulle pellille. Asettele omenaviipaleet päälle, Ripottele kaneli-sokeria sekä vaniliinisokeria päälle. Paista 225 asteessa keskitasolla 20-25 minuuttia. Varo polttamasta pohjaa. Tarjoa vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.  

Jälkikirjoitus: Omenasorveja myy ainakin ClasOhlsson. Voin vakuuttaa, että sillä omenoiden kuoriminen on nopeaa ja näppärää. Olenpa sillä perunoitakin kuorinut ja kotiranskalaisia tehnyt. 

Mustikka-marenkitorttua lauantai-iltana

Minulla on keittokirja, johon on koottu Pirkka-lehdessä vuosina 2001-2005 olleita ruokaohjeita. Kirjassa on 365 ohjetta. Yksi vuoden jokaiselle päivälle. Olen saanut keittokirjan joskus jonkin naisten lehden tilaajalahjana. Silloin tällöin teen kirjan ohjeen mukaan ruokaa, koska kirjassa on suhteellisen helppoja ohjeita. 

Kirjasta löytyi huhtikuun 29. päivän ohjeena mustikkatorttu, jota en ollut aiemmin leiponut, mutta joka vaikutti ihan kiinnostavalta. Niinpä ihan ex tempore Putousta odotellessa leivoin mustikkatortun ja koska se maistui hyvältä, niin päätin sitten jakaa ohjeen blogissakin. Hasselpähkinä toi  mukavan vivahteen muuten perinteiseen mustikkapiirakkaan.

Marenkini tortun päällä ei ihan onnistunut täydellisesti, vaan ehti vähän läsähtää. Taisin vatkata siihen sekoitettavan pähkinä-sokeriseoksen liian vauhdikkaasti valkuaisvaahtoon. Marenkiin tuli kolme valkuaista. Ensi kerralla aion kokeilla neljällä valkuaisella. Marenkia olisi nimittäin saanut olla enemmänkin.   

Pohja:  

75 g margariinia
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
0,5 tl leivinjauhetta
2 keltuaista

Täyte: 

4 dl mustikoita
1 rkl sokeria

Päälle: 

3 valkuaista
0,5 dl hasselpähkinöitä
0,5 dl sokeria

Nypi rasva, sokeri ja jauho-leivinjauheseos muruisaksi seokseksi. Lisää keltuaiset. Sekoita tasaiseksi. Painele piirakkavuokaan ja laita puoleksi tunniksi jääkaappiin. Pistele pohja haarukalla ja kypsennä 175 asteessa uunin alatasolla noin 15 minuuttia. 

Jauha pähkinät monitoimikoneessa hienoksi. Lisää seokseen sokeri. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita pähkinäsokeri seos varovasti valkuaisten joukkoon.  Lisää mustikat puolikypsälle pohjalle ja ripottele sokeri mustikoiden päälle. Lusikoi pähkinä-valkuaisvaahto mustikoiden päälle ja paista vielä 15 minuuttia uunissa. 

Kirjan mukaan mustikkatorttu tarjoillaan kylmänä vaniljakastikkeen kanssa, mutta se toimi kyllä oikein hyvin miehen tekemän kinkkupitsan kyytipoikana ilman vaniljakastiketta.    

Jälkikirjoitus: On se luojan lykky ja onni, että aluehallintovirasto ei vielä ole kieltänyt torttusanan käyttöä harrasteblogeissa epäilyttävänä ja kansalaisten moraalia vaarantavana. 

Pirkan parhaat ruokaohjeet 

Yhtyneet kuvalehdet oy (2006)

Niina Hakalahti: Ystävyys katkolla ja karikossa (Sydänystävä)

Minna ja Kaisa. Kaisa ja Minna. minnajakaisa, kaisajaminna ovat hiekkalaatikolta asti olleet parhaat ystävykset. Bestikset. Erottamattomat. Niina Hakalahden romaani Sydänystävä (2014) kertoo kahden naimisissa olevan naisen Minnan ja Kaisan, 14-vuotiaiden poikien Leevin ja Eetun äitien, sydänystävyydestä.

Naiset ovat olleet lapsuudesta asti ystäviä, ainaisjäseniä Kahden tytön kerhossa. Lapsesta asti Minna on tuntenut pientä kateutta täydellisyyttä hipovaa ystävätärtään kohtaan. Kun Kaisan kotona syötiin pasta bolognesea, Minnalla makaronia ja jauhelihaa. Kaisa on aina ollut pidempi ja hoikempi, Minna lyhyempi ja tanakampi. Jos Kaisa ei pidä kouluruuasta, ei Minnakaan pidä. 

"Kaisalla on lettinauhat, niissä on helmiä. Kaisan hiukset ovat ihanat, ne menevät itsestään kiharaan. Minun tukka on suora. Haluaisin, että se olisi samanlainen kuin Kaisan."

Minnan ja Kaisan elämät ovat keinuneet samaan tahtiin. He ovat olleet aina samalla luokalla, menneet yhdessä opiskelemaan suomea yliopistoon, valmistuneet molemmat äidinkielen opettajiksi ja tavanneet miehensäkin yliopistolla samoihin aikoihin. Kun Minna tulee raskaaksi, kahden viikon päästä siitä Kaisakin tulee. 

"Vaikka minun raskauteni oli alkanut kaksi viikkoa Kaisan raskautta aikaisemmin, Eetu ehti silti syntyä ensin. Kaisa kiri."

Perheiden yhteinen hiihtolomamatka Leville päättyy ikävästi Kaisan pojan Eetun loukkaantumiseen. Karikkoja ystävyyden tiellä aiheuttaa Minnan poika Leevi, joka päättää lopettaa musiikkiopiston, haluaa tatuoinnin, liikkuu epämääräisessä seurassa ja liittyy anarkistinuoriin. Samaan aikaan pariskunnat päätyvät Kaisan innoittamana (tietenkin) ostamaan vanhan paritalon joen rannalta. Sydänystävistä tulee naapureita, jotka jakavat ei vain lapsuutta, nuoruutta, ammattia vaan myös yhteisen kuistin ja multakasat. Minna alkaa nähdä Kaisassa uusia piirteitä ja tuntee tukehtuvansa hallitsevan ystävänsä alla: "Minä halusin erota Kaisasta, että voisin taas olla hänen ystävänsä." 

Yhtäkkiä Minna tuntee ystävysten elämän symmetrisyyden ja samantahtisuuden kuvotuksena: "Jos keinuu liian kauan, voi tulla paha olo ja sitten oksennat."

Kirja kuvaa ruuhka- ja kaaosvuosien sekä murrosikäisten lasten kanssa painiskelevien naisten arkea ja elämää uskottavasti, raikkaasti ja hauskasti.  Minnan elämässä Kaisan ja Leevin lisäksi murhetta tuottavat rehtori-aviomies Tomi, joka pakenee avioliittoa ylenmääräiseen liikkumiseen ja äiti, joka unohtelee asioita. Eikä paritaloasuminenkaan alun jälkeen ole niin idyllistä kuin sisustuslehtiä lukemalla voisi luulla. 

"Tässä, Kaisa sanoi ja veti kassista esiin lyhdyn. Paperikassi oli jonkin putiikin. Lyhdystä näki heti, että se oli designia. - Ajattelin, että se, joka tulee kotiin, voisi aina laittaa tähän tulen. Kaisa oli jo ehtinyt miettiä sisustusta, luoda meille yhteisiä tiloja ja visioita."

Kirja on kirjoitettu vetävästi, siinä on sopivasti tilannekomiikkaa ja vakavuutta. Kirjan henkilöt ovat samastuttavia. Lukijana halusin välillä huutaa Minnalle, että älä nyt anna Kaisan pompottaa sinua enää enempää. Osa juonen tapahtumista on koulumaailmaa tuntevalle epäuskottavia. Harva opettaja aloittaa lehtorin virassa hiihtoloman jälkeen tai enpä tiedä koulua, jossa toukokuussa pidettäisiin vielä vanhempainiltoja. 

Sydänystävä on silti kirja, joka jokaisen paritaloasujan, äidinkielen opettajan, murrosikäisen pojan vanhemman ja sydänystävän omistavan tulisi lukea. 

Jälkikirjoitus: Muita äidinkielen opettajapäähenkilöistä kertovia kirjoja ovat muun muassa Tuula Levon Hyppytunti (2004) ja Jussi Valtosen Siipien kantamat (2007)

Niina Hakalahti
Karisto (2014)
s. 224

Juhani Ahvenjärvi: Ilmakuva osuu joka oksaan

Juhani Ahvenjärven viides runokokoelma Ilmakuva osuu joka oksaan (2014) kutsuu lukijaansa keltaisen eri sävyistä ja kuvioista koostuvalla kannellaan. Kannen valoisuus saa tarttumaan runoihin juuri tällaisena tummuutta uhkuvana syysiltana, jolloin tekee mieli kääriytyä viltin sisään, sytyttää kynttilöitä olohuoneen pöydälle ja laittaa uuniin lämmittävä tuli. 

Ilmakuva osuu joka oksaan on kokoelma runoja, jotka on koottu viiden alaotsikon alle. Ensimmäinen osa Lopputalvi taajamassa sisältää kymmenen lyhyttä runoa, jotka kertovat Ahvenjärvelle tyypilliseen tapaan pelkistetysti lumisista maisemista, lapsuuskuvista ja kevättalvista taajamassa. Runokuvat ovat yksinkertaisia ja kieli typistettyä. Taajaman talvessa linnut eivät tule liiterille asti ja ainut vihreä, mitä metsässä tapaa on piilokojun lepattava pressu. Runoissa palataan pulkkamäkeen ja koulun kuusikoiden taakse.  

"En ole unohtanut pulkkamäkiä, / täpärästi vältettyjä mäntyjä."

Pulkkamäet ovat vaihtuneet parkkipaikkoihin  ja lapsuuden loppumattomat mäet kimaltavaan kiviainekseen ja sohjossa talutettavaan polkupyörään. Keväiset auringonsäteet näyttäytyvät monissa runoissa: "Valo on niin kirkas ettei / vastaantulijaa tahdo erottaa: / kumisaappaat ylittävät / junanradan yksin"

Valon lisäksi runoissa vedellä on roolinsa ja merkityksensä. Vesi sohjuuntuu ja ennen sulamista solisee. Tulvivan veden voimasta siirtyvät jopa autot: "Vesi nousee pelloille kuin musta samppanja, / vesi nousee kirkonkyliin, siirtää autoja."

Toinen osa Kevät Keuruulla jatkaa valoterapiaa mustan ja harmaan syksyn keskellä. Runoissa harmaat ojat muuttuvat räjähdyksenomaiseksi vihreäksi ja toukokuinen päivä saa runon puhujan leijumaan Katto-Kassisen lailla yläilmoihin ja katsomaan, kuinka ihmiset nojaavat kallioiden kupeisiin ja puhuvat koirien ja oravien kanssa. 

Keväinen Keuruu alkaa elää: "Asvaltoidut ajoluiskat höyryävät vielä, / kun katupöly peittää muuta kaupunkia jo." Ilmasta voi nähdä salaisuuksia - kerrostalon pihoja, pururatoja ja varuskuntia. 

Kolmas osa Kolme runoa valosta ja viides osa Kolme oranssia runoa sisältävät molemmat nimensä mukaisesti kolme lyhyttä, tiivistä runoa. Näissäkin runoissa kevään valoisuus toistuu ja luontokuvat tulevat välähdyksinä silmien eteen. Runossa Annelle hiki valuu kuin kevätpuro vereviä reisiä pitkin ja runossa Myllyojankatu 1 usvasta nousee maaliskuun aurinko, joka värjää huoneen kalkilla ja aprikoosilla. 

Kokoelman neljännen osan Nukkekodin televisiot yhdeksän runoa poikkeavat selkeästi kokoelman muista runoista. Runoissa keväinen lämmin tunnelma, joka muista runoista oli aistittavissa, saa tummempia sävyjä. Teininukke kuuntelee raskasta musiikkia, nukkekodin portailla käydään kasteisina aamuina taisteluita etanoita vastaan, syreeni on kohonnut pilveksi kodin päälle ja äitinukke ponnistelee nurmikon läpi. "Leikkijän on herättävä öisin leikkimään: / Nukke nousee kellarista vasta kun on nälkä." Vatsa täynnä jaksaa kuitenkin sietää nukkejen omapäisyyttä. Nukkekodin televisiot -runot muodostavat oman pienen kokonaisuutensa, eivätkä ne mielestäni istu kokoelman muihin runoihin. Runojen avulla rakentuu nukkemaailma, joka muistuttaa kovasti tavallista perheen arkea - siinäkin pitää aina välillä sietää muun perheen omapäisyyttä ja suvun huolia, eikä julkisivu aina ole kaunis. 

Juhani Ahvenjärvi
Teos (2014)
s. 51

  

Pääosassa Tuijan kaikkein helpoin omena- tai mikä vaan piirakka - sivuosissa lukupiiri ja Vuonna 1984 -romaani

Tuijan kaikkein helpoin omenapiirakka

Suuntasin eilen Hämeenlinnaan työpaikan lukupiiriin. Vaikka olenkin vuorotteluvapaalla, en ole halunnut luopua työpaikan lukupiirin tapaamisista. Niinpä hyppäsin jo aamusta miehen kyytiin ja jäin autosta Hämeenlinnassa. Vietin aamu- ja iltapäivän kakkoskaupunkini kahviloissa ja pääkirjastossa lukien tämänkertaista kirjaa, joka on George Orwellin (1949) Vuonna 1984. Tuli taas vähän kiire kirjan kanssa ja luinkin eilen pitkälle yli sata sivua kaupungilla, että sain teoksen luettua ennen lukupiiriä, joka kokoontuu Hämeenlinnan yhteiskoulun opettajanhuoneessa koulupäivän jälkeen. 

Tämän päivän Aamulehdessä (2.10.14) oli oivallinen Viivi ja Wagner -sarjakuva. Se kuvasti aika osuvasti omaa lukemistani. Minulla, kuten Wagnerillakin, on useita kirjoja kesken. Ja aika usein minulle käy kuten Wagnerille stripin lopussa. 

Mistäs minäkään mitään koskaan muistan.

Tällä hetkellä minulla on kesken pari lastenkirjaa: Monica Vikström-Jokelan Kuningas Tollo ja Alavian asukit ja Johanna Hulkon kolmas osa lastenkirjasarjassa Geoetsivät, Harri V. Hietikon dekkari Näkemiin Shosanna, Timo Jokisen runokokoelma Hetkiä ihmisiä kohteita, joka kuvaa Ylöjärven maisemia ja Niina Hakalahden Sydänystävä, mikä taas kertoo äidinkielen opettajaystävistä. Siitä on ihan pakko ehtiä kirjoittaa blogiin. (Niin ja onhan minulla kesken myös ikuisuusprojekti Taru sormusten herrasta.) Eilen tosin oli vielä kesken Vuonna 1984. Monta kertaa ajattelin lukemisen aikana, että jätän kirjan kesken.  

Vuonna 1984 ei todellakaan ole mikään viihdyttävä lukukokemus. Se on sen sijaan erittäin vaikuttava kirja - tulevaisuuskuvaus ja pelottava dystopia totalitaristisesta yhteiskunnasta, jossa Isoveli, Puolue ja ajatuspoliisi valvovat jokaista ajatusta, tekoa, kieltä ja kaikkea ihmisen elämään liittyviä toimintoja. Se kertoo maailmasta, jossa tunteet, toisinajattelu ja kritiikki on vallanpitäjien toimesta kielletty ja kuinka ihmisen mieltä muokataan propagandan, väkivallan, kidutuksen ja kielen avulla. Yhteiskunta, jossa historia ja menneisyyden tapahtumat sekä kirjallisuus kirjoitetaan uuskielellä uudelleen ja vallanpitäjille sopiviksi. Mitä ihmiselle lopulta jää, kun kaikki on viety - usko ihmisyyteen, rakkaus läheisiä kohtaan, toivo paremmasta ja oma mieli ja tahto. Jäljelle jää vain rakkaus Isoveljeä kohtaan. 

Ajatus siitä, että Orwell on kirjoittanut 40-luvulla kirjan, joka jossain päin maailmaa on edelleen arkea ja todellisuutta on ankeuttava ja ahdistava. Burkiin pukeutuvat naiset ja Pohjois-Korean nälkäänäkevät kansalaiset tulivat ajatuksiin. Lukupiirissa keskustelu vyöryikin juutalaisten joukkotuhosta nykyisiin ja entisiin diktatuureihin, kuten Pohjois-Koreaan tai Stalinin Neuvostoliittoon, kosketusherkkiin oppilaisiin, nuorison nykykielen suppeuteen ja ilmaisuvoiman katoamisen kautta taideaineiden, tanssipedagogiikan ja kädentaitojen tärkeyteen ja jopa Big Brother-ohjelmaan ja nettiaddikteihin. Vaikuttava vaikkakin synkkä ja iloton kirja herätti monipolvisen ja moniin suuntiin kulkevan keskustelun. 

Päivän kaikkein hedelmällisin tai ainakin makoisin anti liittyi kollegan tuomaan omppupiirakkaan. Hänen sanojensa mukaan kyse on kaikkein helpoimmasta omena-, marja- ja raparperipiirakan ohjeesta. Pitihän minun sitten illalla testata, että onko näin. Niinpä pyöräytin illalla vielä omenapiirakan. Tuija on sanojensa mittainen nainen. Ehdin leipoa piirakan sinä aikana, kun uuni lämpesi. Se myös katosi yhtä nopeasti kuin valmistuikin poikavoittoisen perheeni suihin. 

Ohje: 

1 muna

1 dl sokeria

1 dl nestettä (esim. vettä, kauramaitoa)

1 tl vaniliinisokeria

1 tl leivinjauhetta

2 dl vehnäjauhoja (Tuija laittaa 0,5 dl kaurahiutaleita, 0,5 dl spelttijauhoja ja 1 dl vehnäj, Johanna laittoi tällä kertaa 0,5 dl kaurahiuataleita ja 1,5 dl vehnäjauhoja)

loraus rasvaa

Päälle:

omenoita

kanelia ja sokeria / juoksevaa hunajaa 

Vatkataan muna ja sokeri vaahdoksi, lisätään neste ja jauho-leivinjauheseos sekä vaniliinisokeri ja loraus rasvaa. Voidellaan vuoka ja laitetaan päälliset päälle. Uunissa 225 asteessa 20-30 minuuttia. Itse pidin 25 minuuttia. 

Piirakka ennen uunia

Ohje on helppo muistaa, sillä kaikkea muuta tulee yksi paitsi jauhoja kaksi. Yksinkertaisesta annoksesta tulee pyöreä vuoka ja kolminkertaisesta taas koko pellillinen. Kiitos Tuijalle ohjeesta. 

Piirakka hetkeä ennen kuin se katosi.