sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Pursotettavat kaneliässät - tällä kertaa kanelikolmosina

Asetuin ehdolle OAJ:n valtuustovaaleihin Kanta-Hämeen vaalipiirissä OAJ-YSI -piirissä. Sähköinen ennakkoäänestys käytiin 12.-23.2.2014 ja varsinaiset vaalipäivät ovat nyt ensi viikolla maanantaina ja tiistaina 24.3-25.3.2014.

Yleissivistävien opettajien YSI-piirillä on 92 valtuustopaikkaa, joita tavoittelee 208 ehdokasta. Kanta-Hämeen vaalipiirissä on kahdeksan ehdokasta. Itse olen Kanta-Hämeen aineenopettajien vaaliliitossa. Kaikki ehdokkaat löytyvät täältä. 

Opettajien ammattijärjestön valtuusto on järjestön ylin päättävä elin, johon valitaan 150 valtuutettua. Se valitsee OAJ:n puheenjohtajan, hallituksen ja päättää strategiasta, tavoitteista ja muista OAJ:n jäsenille tärkeistä asioista. Valtuusto päättää myös talousarviosta, toimintasuunnitelmista ja vahvistaa toimintakertomuksen sekä tilinpäätökset. Valtuusto kokoontuu Helsingissä kaksi kertaa vuodessa muutaman päivän ajan, ja sen toimikausi on neljä vuotta. 

Huomenna järjestetään siis uurnavaali työpaikallani. Senpä takia päätin pilke silmäkulmassa leipoa työkavereille kaneliässiä. Tein niistä kuitenkin kolmosia, koska vaalinumeroni on kolme. 

Muistathan opettaja vaikuttaa vaaleissa, vihjeen löydät pikkuleivissä. 

(JK. Oikea muotohan on tietysti pikkuleivistä, mutta mielikuvitukseni ei nyt oikein sykkinyt, onneksi runokielessä myös muodon rikkominen on sallittua.) 

Taikina (n. 90 pikkuleipää):

400 g margariinia
2,5 dl sokeria
2 kananmunaa
8 dl vehnäjauhoja
2 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 tl vaniliinisokeria

Lisää lopuksi juoksevaa margariinia sen verran, että taikinasta tulee paremmin pursottottuvaa.

Päälle: sokeri-kaneliseosta

Pehmitä margariinia löysäksi mikrossa ja vatkaa se sokerin kanssa. Lisää munat yksitellen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet, ja sekoita ne taikinaan. Lisää tämän jälkeen juoksevaa margariinia ja vatkaa se taikinan sekaan. Margariinin määrä riippuu käytettävästä pursottimesta. Kannattaa kokeilla pursottimella, millainen taikina tulee siitä helposti läpi.

Pursotin itse tähtikuvioisella 11 millimetrin tyllalla. Voit pursottaa mieleisiäsi kuvioita esimerkiksi lukuja, ässiä tai vaikka kirjaimia. Itse pursotin kolmosia.



Ripottele pinnalle sokeri-kaneliseosta (3/4 dl sokeria ja 2 tl kanelia). Paista 200 asteessa toiseksi ylimmällä tasolla noin 8 minuuttia. Itse lisäsin kanelia vielä pikkuleipien paistamisen jälkeen, jolloin sain niihin lisää väriä.



Ohjeen olen poiminut netistä eri lähteistä ja lehdestä soveltamalla.


Nyt jännittää. Ei tosin vaalien tulos. Ne menevät miten menevät - omalla painollaan. Sen sijaan jännitän, miten ihmeessä saan kannettua pikkuleivät ehjinä Tampereelta Hämeenlinnaan. Olisi mukava tarjota työkavereille muutakin kuin muruja. Jännäksi menee...


2 kommenttia:

  1. Tein näitä lauantaisille 3-vee synttäreille. Maku oli hyvä, mutta murenivat melkoisesti eli oli hankala siirtää pelliltä tarjoiluastiaan. Tein puolikkaan taikinan, olisikohan kananmunaa pitänyt olla enemmän tai vaivata pidempään?

    VastaaPoista
  2. Minulla oli vähän sama ongelma, kunnes tajusin pursottaa kolmosten osat kiinni toisiinsa. Sitten ne muistuttivat tosin enemmän lintuja kuin kolmosia. Jos pursotti siten, että jäi riittävät välit. Pikkuleivät tuntuivat murentuvan helposti. Sain kyllä itse suurimman osan Hämeenlinnaan murenematta, mutta varovainen piti olla. En tiedä, olisiko lisävatkaaminen auttanut. Kananmunan määrää voisi toki lisätä. Se saattaisi auttaa. Syntymäpäiväonnittelut sankarille!

    VastaaPoista