"Mitä sinä kuolemasta tiedät kun
kerran elät", kysytään Tuija Välipakan kolmannessa
runokokoelmassa, joka on omistettu meille, jotka kuolemme. Oikeastaanhan se on
silloin omistettu meille kaikille - eläville.
Take away –kokoelma on kuolemisen pikaruoka
tai noutopöytä kuolemaan. Kokoelman runoissa kuolemaan suhtaudutaan joko
lempeästi hymyillen, ironisesti tai raadollisesti. Kuolemasta on kirjoitettava,
sillä se on meidän suurin elossa oleva kliseemme. Kun kuolet, sinua
kohdellaan kunnioittavasti, vaikka ”kuoleman jälkeen olet yhä se sama
kaaos kuin eläessäsi”.
Kokoelmassa leikitellään kuolemaan
liittyvillä ilmiöillä ja asioilla monin tavoin. Kuolema on täällä tänään.
Kuolema on in. Kuolema on uusi musta. Facebookissa hautajajaiset jatkuvat
ikuisesti. Kuolema on must – iskulauseet toistuvat sivujen ylälaidoilla.
Kokoelman ensimmäisessä runossa säkeet ja sanat muodostavat kuvan
rististä runon keskelle. Tutkimus giljotiinista -runo kuvailee, kuinka
giljotiinin keksimisen jälkeen kenenkään kuolema ei enää riippunut pyövelin
tärisevistä käsistä. Julman mestauslaitteen tasavertaisuutta ja edistyksellistä
humaanisuutta ironisoiva kuvaruno päättyykin kysymykseen, mitä me opimme: ”giljotiiniin
päättyvän osa oli helppo :tarvitsi vain päästää irti ja kun katsomme huolelli-
/ sesti huomaamme että giljotiini on täpösen täynnä iloisen sävyn antavia
i-kirjaimia”
Kokoelmaa lukiessa on syytä päästää irti
omista kuolemaan liittyvistä ennakkoluuloistaan ja vapauttaa mielensä. Monet
kokoelman runoista ovat aiheesta huolimatta iloisia, jotkut makaabereja ja
monet sarkastisia.
”kun kuolema ajaa pikkuvolvolla ylitsesi
syrjäkylän ainoalla suojatiellä / :ruma auto sotkuiset
hiuksesi / kerrankin voit hyvällä syyllä huokaista Bad Hair Day! /
kun pääsi vierii lehmilaitumen sameaan ojaan”
Runoissa viljellään paljon kuolemaan
liittyviä symboleita ja leikitellään eri fonttikoilla sekä tekstin ja
kirjasinten asettelulla. Esimerkiksi giljotiini-runossa toistuvat pienet
ristinkuvat läpi runon. Ajoittain liiallinen typografioilla leikittely häiritsi
minua. Muodon keinot veivät liikaa huomiota runojen oivaltavilta ajatuksilta.
 |
| Joissakin runoissa leikiteltiin erilaisilla kuvioilla ja symboleilla. |
Take away -kokoelman kuolemaa ei voi kuvata
pisteenä - loppuvälimerkkinä jollekin. Sen sijaan kuolema on eräänlainen
kaksoispiste - elossa olevan ja kuolleen erottava välimerkki, joka kuitenkin
toistuu runoissa epämääräisenä ja hallitsemattomana. Välipakka ei käytä
kokoelman runoissa juuri välimerkkejä, poikkeuksena kaksoispiste, joka vilahtaa
useimmissa runoissa. Sitä käytetään kuitenkin perinteisestä poikkeavalla
tavalla. Kaksoispiste kirjoitetaan tavallisesti kiinni edeltävään sanaan, mutta
Välipakka käyttää kaksoispistettä vapaasti ja välittämättä kielen säännöistä.
Kokoelman runoissa kaksoispiste kirjoitetaan joko kiinni edeltävään tai
jälkimmäiseen sanaan, sillä aloitetaan tai lopetetaan säe.
":suru kehrää
takkuista lankaa sydämesi rukilla / aamusta iltaan kuuntelet sen surinaa /
:lopulta kuollaksesi toivot langan katkeavan"
Runot ovat kuin kaukoputki, jolla
näkee ruumiit, vainajat, surun ja kuolinilmoitukset läheltä. Kokoelman kuolema
taas on arkipäiväinen ilmestys, johon voi törmätä puistossa sitomassa
kengännauhoja tai anomassa virkavapaata tai kävelemässä Manhattanilla upeissa
Manoloissaan. Kuolintapauksen jälkeen surevien tehtävänä on tyhjentää vainajan
jääkaappi ja kilauttaa kavereille, kaikille niille, joille vainaja oli liian
kiireinen puhumaan. Lopulta otetaan selfie hautausmaalla ja lähetetään
kauniisti puettu suru pilviin:”:mitä muuta kuolema on / kuin pysyvä häiriö
puheyhteydessä”
Tuija Välipakka
Paasilinna (2013)
s. 93
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti