Tuijan kaikkein helpoin omenapiirakka |
Suuntasin eilen Hämeenlinnaan työpaikan lukupiiriin. Vaikka olenkin vuorotteluvapaalla, en ole halunnut luopua työpaikan lukupiirin tapaamisista. Niinpä hyppäsin jo aamusta miehen kyytiin ja jäin autosta Hämeenlinnassa. Vietin aamu- ja iltapäivän kakkoskaupunkini kahviloissa ja pääkirjastossa lukien tämänkertaista kirjaa, joka on George Orwellin (1949) Vuonna 1984. Tuli taas vähän kiire kirjan kanssa ja luinkin eilen pitkälle yli sata sivua kaupungilla, että sain teoksen luettua ennen lukupiiriä, joka kokoontuu Hämeenlinnan yhteiskoulun opettajanhuoneessa koulupäivän jälkeen.
Mistäs minäkään mitään koskaan muistan. |
Vuonna 1984 ei todellakaan ole mikään viihdyttävä lukukokemus. Se on sen sijaan erittäin vaikuttava kirja - tulevaisuuskuvaus ja pelottava dystopia totalitaristisesta yhteiskunnasta, jossa Isoveli, Puolue ja ajatuspoliisi valvovat jokaista ajatusta, tekoa, kieltä ja kaikkea ihmisen elämään liittyviä toimintoja. Se kertoo maailmasta, jossa tunteet, toisinajattelu ja kritiikki on vallanpitäjien toimesta kielletty ja kuinka ihmisen mieltä muokataan propagandan, väkivallan, kidutuksen ja kielen avulla. Yhteiskunta, jossa historia ja menneisyyden tapahtumat sekä kirjallisuus kirjoitetaan uuskielellä uudelleen ja vallanpitäjille sopiviksi. Mitä ihmiselle lopulta jää, kun kaikki on viety - usko ihmisyyteen, rakkaus läheisiä kohtaan, toivo paremmasta ja oma mieli ja tahto. Jäljelle jää vain rakkaus Isoveljeä kohtaan.
Ajatus siitä, että Orwell on kirjoittanut 40-luvulla kirjan, joka jossain päin maailmaa on edelleen arkea ja todellisuutta on ankeuttava ja ahdistava. Burkiin pukeutuvat naiset ja Pohjois-Korean nälkäänäkevät kansalaiset tulivat ajatuksiin. Lukupiirissa keskustelu vyöryikin juutalaisten joukkotuhosta nykyisiin ja entisiin diktatuureihin, kuten Pohjois-Koreaan tai Stalinin Neuvostoliittoon, kosketusherkkiin oppilaisiin, nuorison nykykielen suppeuteen ja ilmaisuvoiman katoamisen kautta taideaineiden, tanssipedagogiikan ja kädentaitojen tärkeyteen ja jopa Big Brother-ohjelmaan ja nettiaddikteihin. Vaikuttava vaikkakin synkkä ja iloton kirja herätti monipolvisen ja moniin suuntiin kulkevan keskustelun.
Päivän kaikkein hedelmällisin tai ainakin makoisin anti liittyi kollegan tuomaan omppupiirakkaan. Hänen sanojensa mukaan kyse on kaikkein helpoimmasta omena-, marja- ja raparperipiirakan ohjeesta. Pitihän minun sitten illalla testata, että onko näin. Niinpä pyöräytin illalla vielä omenapiirakan. Tuija on sanojensa mittainen nainen. Ehdin leipoa piirakan sinä aikana, kun uuni lämpesi. Se myös katosi yhtä nopeasti kuin valmistuikin poikavoittoisen perheeni suihin.
Ohje:
1 muna
1 dl sokeria
1 dl nestettä (esim. vettä, kauramaitoa)
1 tl vaniliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja (Tuija laittaa 0,5 dl kaurahiutaleita, 0,5 dl spelttijauhoja ja 1 dl vehnäj, Johanna laittoi tällä kertaa 0,5 dl kaurahiuataleita ja 1,5 dl vehnäjauhoja)
loraus rasvaa
Päälle:
omenoita
kanelia ja sokeria / juoksevaa hunajaa
Vatkataan muna ja sokeri vaahdoksi, lisätään neste ja jauho-leivinjauheseos sekä vaniliinisokeri ja loraus rasvaa. Voidellaan vuoka ja laitetaan päälliset päälle. Uunissa 225 asteessa 20-30 minuuttia. Itse pidin 25 minuuttia.
Piirakka ennen uunia |
Ohje on helppo muistaa, sillä kaikkea muuta tulee yksi paitsi jauhoja kaksi. Yksinkertaisesta annoksesta tulee pyöreä vuoka ja kolminkertaisesta taas koko pellillinen. Kiitos Tuijalle ohjeesta.
Piirakka hetkeä ennen kuin se katosi. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti