Kirjasta löytyi huhtikuun 29. päivän ohjeena mustikkatorttu, jota en ollut aiemmin leiponut, mutta joka vaikutti ihan kiinnostavalta. Niinpä ihan ex tempore Putousta odotellessa leivoin mustikkatortun ja koska se maistui hyvältä, niin päätin sitten jakaa ohjeen blogissakin. Hasselpähkinä toi mukavan vivahteen muuten perinteiseen mustikkapiirakkaan.
Marenkini tortun päällä ei ihan onnistunut täydellisesti, vaan ehti vähän läsähtää. Taisin vatkata siihen sekoitettavan pähkinä-sokeriseoksen liian vauhdikkaasti valkuaisvaahtoon. Marenkiin tuli kolme valkuaista. Ensi kerralla aion kokeilla neljällä valkuaisella. Marenkia olisi nimittäin saanut olla enemmänkin.
Pohja:
75 g margariinia
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
0,5 tl leivinjauhetta
2 keltuaista
Täyte:
4 dl mustikoita
1 rkl sokeria
Päälle:
3 valkuaista
0,5 dl hasselpähkinöitä
0,5 dl sokeria
Nypi rasva, sokeri ja jauho-leivinjauheseos muruisaksi seokseksi. Lisää keltuaiset. Sekoita tasaiseksi. Painele piirakkavuokaan ja laita puoleksi tunniksi jääkaappiin. Pistele pohja haarukalla ja kypsennä 175 asteessa uunin alatasolla noin 15 minuuttia.
Jauha pähkinät monitoimikoneessa hienoksi. Lisää seokseen sokeri. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita pähkinäsokeri seos varovasti valkuaisten joukkoon. Lisää mustikat puolikypsälle pohjalle ja ripottele sokeri mustikoiden päälle. Lusikoi pähkinä-valkuaisvaahto mustikoiden päälle ja paista vielä 15 minuuttia uunissa.
Kirjan mukaan mustikkatorttu tarjoillaan kylmänä vaniljakastikkeen kanssa, mutta se toimi kyllä oikein hyvin miehen tekemän kinkkupitsan kyytipoikana ilman vaniljakastiketta.
Jälkikirjoitus: On se luojan lykky ja onni, että aluehallintovirasto ei vielä ole kieltänyt torttusanan käyttöä harrasteblogeissa epäilyttävänä ja kansalaisten moraalia vaarantavana.
Pirkan parhaat ruokaohjeet
Yhtyneet kuvalehdet oy (2006)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti