Miten onnistuin runokirja kuussa haasteessa?

Oman kirjahyllyn runoja

Vuosi lähenee loppuaan ja on aika tehdä koontia tänä vuonna luetuista kirjoista ja lukuhaasteista. Osallistuin kahteen valtakunnalliseen lukuhaasteeseen, Karo Hämäläisen marraskuun lukuhaasteeseen, jossa luettiin 30 sivua kaunokirjallisuutta marraskuussa joka päivä ja Salla Simukan joulukuiseen nuortenkirjahaasteeseen. Marraskuun haaste tuli onnistuneesti suoritettua ja siitä bloggasinkin jo aiemmin. (Voit tutustua tarkemmin haasteeseen täältä.). Samoin Simukan nuortenkirjahaasteen suoritin oikein mallikkaasti. Luinhan joulukuussa sekä Vilja-Tuulia Huotarisen Kimmelin, Simukan Lumikki-trilogian kokonaisuudessaan ja Terhi Rannelan Läpi yön. Järjestin itse kirjabloggariyhteisössä Gabriel Garcia Marguezin elämäntyötä kunnioittavan pikkuhaasteen, jossa eri bloggarit lukivat Marguezilta eri teoksen. (Sen haasteen ja haasteessa luetut teokset löydät tästä blogitekstistä.)

Erilaisista kirjablogeista löytyy mitä mielenkiintoisempia lukuhaasteita vuoden mittaan. Esimerkiksi blogista Anna minun lukea enemmän löysin ranskalaisen kirjallisuuden lukuhaasteen Viva la France ja vaikkapa Lurun luvuista Finlandia-palkittujen kirjojen lukuhaasteen. Mietin vuoden alussa, että olisi hienoa tarttua monissa kirjablogeissa oleviin lukuhaasteisiin, mutta tiesin, että aikapula vaikeuttaisi niiden suorittamista. Koska runoja taas tulee luettua ihan liian harvoin ja vähän, päätin ottaa itselleni vuoden alussa lukuhaasteeksi lukea runokirjan kuussa. Tarkoitus oli siis lukea vähintään runokokoelma kuukaudessa eli kaksitoista runokirjaa vuodessa. Osan runoista tuli olla uusia vastajulkaistuja kotimaisia kokoelmia, osa suomalaisia klassikkorunokokoelmia ja osa käännöksiä ulkomaisilta runoilijoilta. Asetin itselleni myös vaatimukseksi, että vähintään neljästä kokoelmasta on kirjoitettava blogiteksti. 

Luin vuoden aikana 17 runoteosta ja kahdeksasta kirjoitin blogiini. Luin sekä omakustannerunokokoelmia, klassikoita ja tunnettujen suomalaisten nykyrunoilijoiden teoksia. Aivan joka kuukausi en runokirjaa saanut luettua, mutta toisaalta joinain kuukausina luin useamman runoteoksen. Marraskuussa luin peräti neljä runokokoelmaa. Osan runoista luin ääneen, kuten mummoni kuolinvuoteella luetut Kivikkahon kokoelmat ja pojalleni lukemani Anneli Kannon aakkoslimerikit. Alla lista runokirjoista, jotka luin ja niihin liittyvät bloggaukset, jotka löytyvät linkeistä.

Ehdoton suosikkikirjani oli tänä vuonna Juhani Ahvenjärven Ilmakuva osuu joka oksaan. Rakkain ja kokoelma taas oli Eila Kivikkahon Parvi, joka on ollut eräs lempirunokirjani jo vuosia. Nyt se sai uusia entistä koskettavimpia merkityksiä lukuhetken erityisyyden tähden.  Hassuin runokirja oli Anneli Kannon Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä. Kaunein Arto Lapin pieni runoteos Kärpäshäiriö ja makaaberein Tuija Välipakan Take away. Muutamat runoteokset olisivat tarvinneet kustannustoimittajan auttavaa kättä ja eräät lukemistani runokokoelmista olivat niin huonoja, että ne olisi voinut jättää jopa julkaisematta. Suurin osa lukemistani kokoelmista on kirjastosta ja vain Kivikkahon teokset löytyvät omasta hyllystäni. Useimmat ovat myös pirkanmaalaisten kirjailijoiden uusia runokirjoja, sillä olen lukenut niitä Tampereen kirjallisuuspalkintoa myöntävän toimikunnan kirjalistalta.

Runokokoelmien lukemista aion jatkaa ensi vuonnakin. Ehkä en haasteeksi asti runojen lukemista kuitenkaan ota. Toisaalta runokokoelma kuukaudessa on haasteena sellainen, joka ainakin minulle lukijana sopii. Se ei stressaa liikaa ja lisäksi runojen lukeminen sopii kiireisen ihmisen aikatauluihin. Joskus on hyvä pysähtyä yksittäisten sanojen äärelle. Hyvää runollista ja uutta luovaa vuotta 2015. Syventykäämme runoihin myös ensi vuonna.

Vuonna 2014 luetut runoteokset: 

Tammikuu:
Terhi Vedenkivi: Parhaat paratiisit

Helmikuu:                  
Pablo Neruda: Maremoto

Maaliskuu:                
Juha Rautio: Istu laulu

Huhtikuu:                  
Meeri Laamanen: Peter viaton

Toukokuu:                
Eila Kivikkaho: Parvi
Eila Kivikkaho: Venelaulu

Syyskuu:                    
Lily Onjukka-Prusi: Ihminen Ihminen
Timo Jokinen: Hetkiä ihmisiä kohteita

Lokakuu:                        
Juhani Ahvenjärvi: Ilmakuva osuu joka oksaan
Tuija Välipakka: Take away
Jussi Rusko: Lyhyitä ja pitkiä tunteja

Marraskuu:                
Joni Järvi-Laturi: Melankolia
Anneli Kanto: Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä
Niina Hakalahti: Vauvailoa
Pekka Kejonen: Kertakäyttösatori

Joulukuu:
Pekka Kari: Kaksi on äärettömyys
Arto Lappi: Kärpäshäiriö

Vähän kirjallisuuspalkinnosta, omppuhillosta ja runoudesta

Vuodesta 1944 lähtien on Tampereen kaupungin talousarviossa ollut määräraha kirjailijoiden palkitsemiseen. Tampere onkin ollut Suomessa ensimmäinen kaupunki, joka on palkinnut kirjailijoitaan. Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto (aikaisemmin Luovan kirjallisen työn palkinto) on myönnetty tamperelaisten kirjailijoiden ansiokkaille teoksille. Palkinto on saatettu antaa joskus myös Tampere-aiheisista kaunokirjallisista teoksista.

Tamperelaisella kirjailijalla tarkoitetaan Tampereella tai Tampereen lähiseudulla asuvaa kirjailijaa. Palkintoa ei myönnetä samalle kirjailijalle kahtena vuotena peräkkäin eli vaikka kirjailija kirjoittaisi kahtena vuonna loistavan teoksen, voi hänet palkita niistä vain toisena vuonna. Viime vuonna Tampereen kirjallispalkinnon vastaanottivat kevään päätteeksi Raatihuoneella seuraavat kirjailijat:  

Päivi Alasalmi teoksistaan: Joenjoen laulu ja Kultainen kissapentu

Siiri Enoranta teoksestaan Nokkosvallankumous

Kristiina Harjula esikoisteoksestaan Pispalan kiviä

Harri V. Hietikko teoksestaan Lausukaa paranoid

Mikko Metsähonkala teoksestaan Toisaalta/(P)å andra sidan/ In other wor(l)ds

Veera Nieminen esikoisteoksestaan Avioliittosimulaattori

Marisha Rasi-Koskinen teoksestaan Valheet

Käännöspalkinnon saivat Antti T. Oikarinen ja Maija-Leena Kallela teoksesta Kaksi tragediaa 

Luovan kirjallisen työn toimikunta, johon siis itse kuulun, aloitti taas eilen vuosittaisen ja maan vanhimman kirjallisuuspalkinnon ja kääntäjäpalkinnon saajien etsinnän. Syksyn ensimmäinen kokous pidettiin viime vuodesta tutuksi tulleessa Metson toimistohuoneessa. Eilinen kokous kesti vain puolisentoista tuntia, sillä lähinnä jaoimme teoksia, joita luemme seuraavien viikkojen aikana.

Toimikuntaan kuuluu seitsemän jäsentä ja sihteeri. Aloitin itse viime vuonna toimikunnan jäsenenä ja koin työskentelyn vuoden aikana antoisana, monipuolisena sekä kiinnostavana. Välillä toki raskaanakin, sillä työn ohessa tuntui, että aikaa kirjojen lukemiselle ei aina ollut niin paljon kuin olisi halunnut. Onneksi itselläni on pitkät työmatkat. Aika monta viime vuoden kirjalistan kirjaa tuli luettua junassa.

Erityisen mielenkiintoista työskentelyssä on tutustuminen teoksiin, joita muuten ei ehkä tulisi luettua. Sitä huomaa välillä ihmettelevänsä, kuinka paljon kirjallisuutta julkaistaan pelkästään Pirkanmaalla. Lisäksi tulee luettua lajeja, joita muuten ei juuri lukisi, kuten sarjakuvia, näytelmiä sekä runoutta. Toimikunnan käymät kirjallisuuskeskustelut ovat syvällisiä ja huomaan odottavani kokouksia innolla. Minuun tekee kokous kokoukselta vaikutuksen toimikunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan laaja yleissivistys sekä vuosien tietämys alueella julkaistuista teoksista.

Keittelin tänään illan ratoksi omppuhilloa ja päätin lukea eilen kotiin kantamastani kasasta yhden melko tuntemattoman runoilijan Lily Onjukka-Prusin Ihminen Ihminen – Runoja –kokoelman (2014) keittelyn lomassa. Tuli kipattua melkoinen määrä vettä omppujen joukkoon, niin keittelykin sitten kesti hieman pidempään kuin olin ajatellut. 

Onjukka-Prusi vaikutti takakannen perusteella kiinnostavalta runoilijalta. Vuonna 1930 syntynyt Onjukka-Prusi on saanut useampia runopalkintoja muun muassa 60-luvulla Pirkanmaan kirjoituskilpailuista. Ihminen Ihminen on eläkkeellä olevan teatterikritiikkejä ja kulttuurialan töitä ammatikseen tehneen Onjukka-Prusin esikoisrunokokoelma.

Onjukka-Prusin runoista osa oli oikein hyviä.  Osa kokoelman runoista olisi vaatinut vielä hiomista. Vaikka kokoelma ei tehnyt minuun suurta vaikutusta, eikä sen lukeminen aiheuttanut suurta tunnekokemusta, niin kokoelma sisälsi muutamia erityisen kauniita runoja ja useita hienoja runokuvia: ”Tiedän, että rauha on nyt sisälläni. / Mennyt on väreilevää grafiikkaa, / ammoin lausuttu runo.”  

Onjukka-Prusi käyttää paljon luontoon liittyvää sanastoa. Kaipaus sekä ajan kulu toistuvat runoissa. ”Aika on ajaton. / Aikaa ei ole. /Merkitykset ovat sekunneissa. / Ajattomuus on sininen keidas ja meri, / jossa liukuvat salaiset laivat.”

Minua häiritsi runoilijan tapa käyttää runsaasti pilkkuja runoissaan sekä isoja alkukirjaimia joissakin säkeissä tyylikeinona. Itse olisin ehkä jättänyt osan pilkuista ja ylimääräiset isot kirjaimet pois.  On kuitenkin arvostettavaa, että ihminen päättää julkaista runonsa kansien sisällä. Kokoelman kansikuva yllättää ja antaa ehkä odottaa enemmän kuin lopulta itse kokoelma antaa. 84-vuotiaan Onjukka-Prusin runokokoelman takakannessa on lainaus Jenni Haukion runosta. Runossa muistutetaan, että koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä sitä, mikä meitä innoittaa.

Ei se omppuhillon keittely ihan ongelmitta sujunut. Onnistuin polttamaan hillon pohjaan, kun naputtelin blogiani. Mitä tästä opimme, keskity nainen olennaiseen ja siihen, mikä innoittaa.

Lily Onjukka-Prusi

Ihminen Ihminen Runoja (2014)

Juvenes Print

s. 63