maanantai 30. joulukuuta 2013

8702 sivua kaunokirjallisuutta

Vuosi alkaa olla lopuillaan, on aika katsoa, mitä on tullut tänä vuonna luettua. Aloin kaksi vuotta sitten listata lukemaani kirjallisuutta. Osin syynä oli puhdas uteliaisuus ja osin kiinnostus tehdä erilaisia listoja. Nyt joulukuun alussa aloin kahden vuoden listauksen jälkeen kirjoittaa lukemistani kirjoista. Listaus ei enää tyydyttänyt omaa uteliaisuutta. 

Listauksen hyvä puoli on se, että voi aina tarkistaa, onko lukenut jonkun teoksen vai ei. Kun lukee suhteellisen paljon, huomaa nimittäin, ettei aina enää muista, onko lukenut teoksen jo vai ei. Minulle kävi juuri eilen näin. Olin kirjakaupassa ja huomasin siellä edullisesti Mma Ramottswe -dekkarin Harhapolkuja savannilla. En ollut varma, olinko lukenut teoksen. Takakannen perusteella minusta tuntui, että kirja oli lukematta, mutta aivan varma en ollut. Soitin pojalle kotiin ja kysyin, oliko kyseinen teos kirjahyllyssä. Ei ollut. Sen jälkeen jäin kuitenkin miettimään, että olen saattanut lainata teoksen kirjastosta. Ratkaisu oli lähellä, katsoin kotisivujeni kirjalistalta, oliko teos kahden viimeisen vuoden luettujen kirjojen listalla. Ei ollut, joten marssin tyytyväisenä kassalla ja niinpä ensi vuonna odottaa hyllyssä taas uusi Afrikan matka Mma Ramotswen seurassa. 

Luin tänä vuonna mielestäni aika paljon, jos katsoo pelkästään sivumäärää. Olen lukenut 8702 sivua kaunokirjallisuutta. Lisäksi olen lukenut kuvakirjoja lapselle ääneen, mutta niitä en ole eritellyt listalleni. 

Eniten olen lukenut aikuisten kaunokirjallisuutta - kymmenen teosta. Mieleenpainuvimpia ovat olleet Veera Niemisen Avioliittosimulaattori, joka kertoo vilkkaasta ja nauravaisesta itäsuomalaisesta Ainosta, joka rakastuu ensisilmäyksellä maanviljelijä-Jussiin ja päättää muuttaa tämän kotitilalle Länsi-Suomeen. Jussi ei kuitenkaan asu yksin, vaan kahden mörököllin, isänsä ja setänsä sekä nuoremman veljensä  kanssa. Siinäpä on Ainolle sopeutumista, eikä kommelluksilta tietenkään vältytä. Myös Tuomas Kyrön molemmat Mielensäpahoittajat ilahduttivat minua. Kyllä minä niin mieleni pahoitin monta kertaa tämän vuoden aikana. 

Vuoden ehdoton huippu oli kuitenkin Gillian Flynnin Kiltti tyttö. En malttanut laskea kirjaa käsistäni Riminin lomalla ja luinkin sen yhden vuorokauden aikana, jotta sain selville, mitä Amylle oli tapahtunut. Jos Avioliittosimulaattori on herttainen ja romanttinen kuvaus avioliitosta ja parisuhteesta, niin Kiltin tytön Amyn ja Nickin parisuhde on kaukana siitä. Kirjan luettuaan miettii, kuinka hyvin tunteekaan puolisonsa. Kirja alkaa Nickin ja Amyn viidennestä hääpäivästä. Nick huomaa Amyn kadonneen. Heidän kotoaan löytyy verta ja Nick joutuu epäilyksen alaiseksi vaimonsa murhasta. Teos on dekkari tai trilleri tai sitten ei kumpaakaan: siinä on sopiva ripaus myös romanttista komediaa ja viihderomaania. Suosittelen!

Fantasiaa luin kuusi kirjaa. Toiset niistä voi kai luokitella nuorten fantasiaksi. Nuoren Paolinin kirjoittama lohikäärmekertomus Eragon ei ihmeemmin säväyttänyt, saati Peltoniemen nukkumattomasta lukiolaispojasta kertova Haltijan poika, enkä innostunut Tolkienin Taru sormusten herrastakaan. Kolmas osa on siis edelleen lukematta. Sen sijaan vaikutuin Siiri Enorannan Nokkosvallankumouksesta, joka oli yhdistelmä scifiä ja fantasiaa. Teos on synkkä dystopia tulevaisuudesta, joka voi kyllä joitain lukijoita jopa ahdistaa. Kirjassa oli myös herkempi puoli - kahden päähenkilön välinen rakkaustarina; siinä oli  ripaus kiellettyä rakkautta ja yllättävyyttäkin.  

Dekkareita tuli luettua viisi. Pari Donna Leonin Guido Brunettia ja yksi Agatha Christie. Minulla on ollut jo pitkään perinteenä lukea yksi Christien dekkari kesäloman alun kruunuksi. Tällä kertaa se oli Kurpitsajuhla, joka ei kyllä yllättänyt millään tavalla, mutta kesäloma oli korkattu. Alexander McCall Smith kuuluu myös vuoden vakioluettaviin. Niin tälläkin kertaa. Nautin Teetä ja sympatiaa Mma Ramotswen seurassa. Vuoden päätin Karo Hämäläisen dekkariin Ilta on julma ja niinhän se oli. 

Lukuintoa minulla on ollut eniten joulukuussa, jolloin tuli luettua peräti kymmenen kirjaa. Tosin joukossa on JP Ahosen & KP Alaren sarjakuvateos Perkeros, muutama alakoululaisille tarkoitettu helppolukuinen teos ja Sirkku Peltolan näytelmä Ihmisellinen mies, mutta myös neljä romaania. Vähiten olen lukenut huhti- ja elokuussa, jolloin listalle ei ole tullut yhtään kirjaa. Elokuussa tosin luin Taru sormusten herrasta toista osaa, jonka sain sitten loppuun syyskuun alussa. Helmi- ja maaliskuussa luin molempina kuukausina vain yhden kirjan, mikä kertoo siitä, että äidinkielen opettajan työssäni on ollut silloin paljon korjattavaa, ja junamatkat olen pyhittänyt arvioitavien tekstien lukemiselle. Lisäksi osallistuin keväällä opinto-ohjaajan pääsykokeisiin. Luin pääsykoekirjaa silloin, joten vapaa-aikaa ei jäänyt kaunokirjallisuudesta nauttimiselle. 

Tällä hetkellä kesken ovat Ilmari Kiannon Punainen viiva ja Seppo Jokisen Vihan sukua. Niissä riittää kuitenkin luettavaa ensi vuoden puolellekin. Lukuintoa uuteen vuoteen ja nautinnollisia hetkiä kirjallisuuden parissa. 

JK. Uuden vuoden lupaukseni on, että ensi vuonna menee 9000 sivua rikki. Sitä kohden... 

perjantai 27. joulukuuta 2013

Joululahjakoneella kakkutikkareita

Kuopukseni ilmoitti pari viikkoa ennen joulua, että toivoo joulupukilta vain ja ainoastaan poikien leluja paitsi kakkutikkarikoneen, joka on kuulemma tyttöjen lelu. Kakkutikkarikoneesta muistutettiin minua vielä aatonaattona, joten olihan se selvä, että pukin piti sellainen tuoda. Prismasta löysin vohvelirautaa muistuttavan kojeen, joka maksoi noin 30 euroa. En ole aiemmin leiponut kakkutikkareita edes perinteisesti eli että ensin leivotaan kakku, joka sitten murustellaan ja sekoitetaan tuorejuuston kanssa ja siitä sitten pyöritellään lopuksi sopivia palluroita. 

Testasin kakkutikkarikonetta tänään ensimmäistä kertaa, ja samalla tuli tutustuttua kakkutikkarien mielenkiintoiseen maailmaan. Konetta oli yllättävän helppo käyttää, mutta ei näitä cake popseja kyllä leivo nopeaan makean nälkään. Varsinkin koristelu on melko työlästä, sotkevaa ja suklaa tuntuu jähmettyvän yllättävän kauan, jotta tikkareita pääsisi maistelemaan.

Sain erittäin hyvää palautetta tikkunekuistani ja kaksitoista kappaletta niitä katosikin nopeasti lasten ja vähän vanhempienkin suihin. Kummitytön ja kuopukseni mielestä tikkarit olivat todella hyviä ja maistuvia. Vanhimman pojan mielestä ne olivat vähän liian makeita, mikä oli aika yllättävää, koska yleensä kaikki makea katoaa hänen suuhunsa vauhdilla. Toisaalta kyllä hänelle toinenkin kelpasi.

Pallojen koostumus oli rapea ja mielestäni onnistunut. Taikina oli myös raakana maukasta. Tuli nimittäin itse nuoltua taikinakulho. Synttäreille näitä pitää ehdottomasti tehdä. Lapset saavat vaikka itse koristella itselleen sopivia tikkunekkuja. Toivottavasti tälle koneelle ei kuitenkaan käy, kuten viime vuoden jäätelökoneelle, jonka senkin pukki toi. Sitä on käytetty ehkä kolme kertaa vuoden aikana. 

Tässä suklaakakkutikkariohje Pop cake -koneelle (noin 30 tikkaria)

3  kananmunaa
175 g sokeria
1 tl vaniljasokeria
175 g margariinia tai pehmeää voita
175 g vehnäjauhoja
5 rkl kaakaojauhoja
1,5 tl leivinjauhetta


Sekoita sokerit ja munat keskenään vaahdoksi. Vaahdota voi muna-sokeriseoksen kanssa. Sekoita kaikki jauhot keskenään ja lisää ne seokseen siivilän kautta. Esilämmitä tikkarikone ja rasvaa ala- ja ylälevyt. 
Odota vihreää valoa. Lusikoi kahdella pikkulusikalla taikinaa koneen reikiin. Älä laita liikaa, sillä se vain jää reiän ulkopuolelle ja vaikeuttaa pallojen valmistumista. Paista noin 6-8 minuuttia. Voit testata tikulla, onko pallo valmis. Jos taikinaa ei jää tikkuun, pallot ovat valmiit. Työnnä kakkupalloset tikkuihin ja aseta ne pidikkeeseen. Koristele ja nauti!


torstai 26. joulukuuta 2013

Työpaikan sadan klassikon lukupiiri

Kun opettaa lapsille ja nuorille äidinkieltä ja kirjallisuutta, oma kirjahylly ja luettavien kirjojen listat sisältävät aika paljon erilaista lasten ja nuorten kirjallisuutta sekä fantasiaa, scifiä tai dekkareita. Sitä kun täytyy yrittää pysyä kärryillä nuorten kirjoista ja vinkata sopivaa luettavaa sekä 13-vuotiaalle, joka ensimmäisenä toteaa kirjastoluokkaan tullessaan, ettei ole koskaan lukenut yhtään kirjaa että 15-vuotiaalle, joka on lukenut Taru sormusten herrasta -teossarjan jo viidennellä luokalla ja ahmii käytännössä kaikkea mahdollista. Ja odottaa niitä kirjavinkkejä erityisesti äikän opeltaan.

Aika moni nuori ei enää löydä itselleen sopivaa luettavaa. Olenkin kokenut tärkeäksi, että tulee luettua nuoria kiinnostavia teoksia, jotta sitten osaa niitä vinkata hevoskirjojen tai Kapteeni Kalsarien sijaan. Usein minusta tuntuu, että työsarkani on loputon ja lukemattomien kirjojen pinot vain kasvavat. Olen, kuten niin moni muukin kirjallisuuden opettaja, mahdottoman tehtävän edessä. Sitä tulee sitten karsittua omilta listoiltaan aikuisten kaunokirjallisuutta tai luovuttua kokonaan maailmankirjallisuuden valloituksesta. Sitä kun on sen oman Mount Everestinsä juurella niin, ettei edes huippua näy.

Juttelimme erään kollegan kanssa juuri ennen joulua, että pitäisi lukea enemmän klassikoita. Olen ainakin itse lukenut hävettävän vähän maailmankirjallisuuden merkittävimpiä teoksia tai suomalaisen kirjallisuuden suurimpia helmiä. Niitä on lukenut lähinnä opiskeluaikoina tai oman lukion äidinkielen opettajan painostamana.

Perustimme siinä kirjastoluokassa sitten kollegan kanssa klassikoiden lukupiirin. Valitsimme Keskisuomalaisen 100 klassikon listan luettavaksemme. Osan niistä olemme jo aiemmin lukeneet, ja osa on edelleen lukematta. Päätimme lukea teokset nyt uudelleen. En tiedä, kykynenkö itse siihen, mutta ehkä aloitamme nimenomaan niistä kokonaan lukemattomista ja jätämme ne listan lasten ja nuorten kirjat viimeisiksi. Tässä blogin lopuksi vielä Keskisuomalaisen lista. Ensimmäiseksi lukupiirimme kirjaksi valitsimme Ilmari Kiannon Punaisen viivan. Se löytyi omastakin kirjahyllystä ja on sopivan lyhyt. Jouluna kun haluaa lukea muutakin kuin pakkopullaa.

Toivottavasti mahdollisimman moni kollega liittyy lukupiiriimme, saamme kiintoisia ja vaikuttavia keskusteluja aikaiseksi klassikoista ja onhan se kiva vähän praissailla opehuoneessa, kun on lukenut Günther Grassin Peltirummun tai Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan.

Laskin aluksi, että olen lukenut aiemmin listasta (ehkä) 37-38 teosta. Muisti on vaan niin mielenkiintoinen asia. Joistakin kirjoista en enää oikeasti muista, olenko lukenut ne. Laskin ne silloin lukemattomiksi. Jos ei edes muista lukeneensa teosta, ei oikein voi sanoa sitä luetuksi. Vai voiko? Kuinka monta listan teoksista sinä olet lukenut?

Keskisuomalaisen 100 kirjaa, jotka tulee lukea ennen kuolemaa:

1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen
2. J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta
3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas
4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3
6. Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa
7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus
8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille  
10. Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli
11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi
12. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja
13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys 
14. George Orwell - Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija
16. Elias Lönnrot - Kalevala
17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen - Puhdistus
19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
21. Richard Bach - Lokki Joonatan
22. Umberto Eco - Ruusun nimi
23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti
24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III
25. Dan Brown - Da Vinci -koodi
26. Enid Blyton - Viisikko-sarja
27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase
28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja
30. John Irving - Garpin maailma
31. Louisa May Alcott - Pikku naisia
32. Victor Hugo - Kurjat
33. C.S. Lewis - Narnian tarinat
34. A.A. Milne - Nalle Puh
35. Henri Charriere - Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia
37. Emily Bronte - Humiseva harju
38. William Golding - Kärpästen herra
39. Juhani Aho - Rautatie
40. Leo Tolstoi - Anna Karenina
41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli
42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001
43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa
44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5
46. Isaac Asimov - Säätiö
47. Aapeli - Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha
49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa
50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
52. Albert Camus - Sivullinen
53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
54. Hergé - Tintti-sarja
55. Miquel Cervantes - Don Quijote
56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse - Lasihelmipeli
60. Günther Grass - Peltirumpu
61. Jostein Gaarder - Sofian maailma
62. Leon Uris - Exodus
63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö
64. Ilmari Kianto - Punainen viiva
65. Franz Kafka - Oikeusjuttu
66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa
68. John Steinbeck - Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio - Decamerone
75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva
76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys
77. Homeros - Odysseia
78. Peter Hoeg - Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
80. William Shakespeare - Hamlet
81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja
82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia
83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia
84. Thomas Harris - Uhrilampaat
85. Raymond Chandler - Syvä uni
86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen - Nancy
88. Stephen King - Hohto
89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla
90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu
95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja
96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran
97. Veijo Meri - Manillaköysi
98. Maria Jotuni - Huojuva talo
99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou - Pahuus

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Mascarpone-suklaarouhe-banaani -suklaakakku

Löysin tämän ohjeen marraskuun 2013 Pirkka-lehdestä ja pitihän sitä kokeilla. Tarjosinkin kakkua vieraille joulun pyhinä. 

Kakku onnistui erinomaisesti. Pohjasta tuli tiivis, hyvärakenteinen, ja se irtosi täydellisesti kakkuvuoasta. Mascarpone-suklaarouhetäyte oli taivaallista. Myös vieraat pitivät kakusta. Täytettä ajattelin myöhemmin kokeilla muidenkin kakkujen täytteenä. Sen verran hyvää se oli. Suklaalla päällystetyt hasselpähkinät ja mantelit voi korvata vaikkapa minttusuklaakarkeilla, niin kakku ei ole niin jouluinen. 

Pohja:
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Lisää vaahtoon siivilän läpi keskenään sekoitettu jauhoseos. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä.

Kostutus:
2 puristetun appelsiinin mehu (noin 1 1/2 dl)
Täyte:
2 dl kuohu- tai vispikermaa
100 g tummaa suklaata
250g mascarponejuustoa
1/2 dl sokeria
1-2 tl vanilliinisokeria
2-3 rkl sitruunanmehua
2 banaania


Viipaloi banaanit. Vatkaa kerma vaahdoksi ja tee suklaasta karkeata rouhetta. Sekoita mascarponen joukkoon sokeri, vanilliinisokeri, sitruunanmehu, suklaarouhe ja lopuksi vaahdotettu kerma. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan ja kostuta levyt appelsiinimehulla. 

Laita kakun väliin banaanin paloja ja niiden päälle täyte. Nosta lopuksi päälle kostutettu kakkulevy. Anna kakun maustua viileässä yön yli kevyen painon alla.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla ja kaakaojauheella. Levitä vaahto kakun päälle ja reunoille löysästi. Koristele suklaamanteleilla ja - hasselpähkinöillä tai muilla  suklaakaramelleilla. 

tiistai 17. joulukuuta 2013

Kultainen kissanpentu: Kerro minulle tarina


Olipa kerran satu, ja satukirjailijaksi muuntuva kirjailija Päivi Alasalmi. Alasalmen aluevaltaus satukirjailijana täydentyy nyt uudella kokoelmalla Kultainen kissanpentu, joka sisältää kaksitoista perinteistä satua. Saduissa seikkailevat niin prinssit, prinsessat, velhot, maahiset, talonpojat kuin jättiläisetkin. Satujen tapahtumapaikat taas vaihtelevat lumisesta metsästä, köyhistä - suutareita, räätäleitä ja leipureita - vilisevistä kylistä, Siperian prinssin hoviin, velhon asuttamalle Tinavuorelle tai maahisten pikkuiseen mökkiin.

Kultaisen kissanpennun kuvituksen on tehnyt Riikka Jäntti. Jäntin mustavalkoinen piirustusjälki on tarkkaa, yksityiskohtaista ja hahmot perinteikkäitä. Prinsessat näyttävät pitkine liuhuvine hiuksineen ja mekkoineen aidoilta satuprinsessoilta sekä velhot kyömynenineen ja näppylöineen pelottavilta velhoilta. Kuvitus saa satujen tarinat ja henkilöt  eläviksi. Lapsikuuntelija ja -katselija olisi kaivannut kuitenkin kirjaan enemmän kuvia ja niihin piristäviä värejä.

Alasalmi vie lukijan menneen satumaailman lumoihin. Hän käyttää taitavasti vanhoja sanoja ja mukailee saduissaan vanhahtavaa kieltä - sadut ovatkin kuin kaikuja menneisyydestä. Minulle ainakin tuli satuja lukiessani sellainen olo kuin lukisin jotakin vuosisadan alussa kirjoitettua tarinaa: 

”Leipurin lämpimässä tuvassa paloi aina kynttilöitä. tuvan pitkälle pöydälle oli levitetty punavihreä liina, jolla oli pajunoksista taivutettuja mistelikransseja. Enkeli kello soitti pientä kilkatustaa, ja paahdetut kastanjat tuoksuivat savivadissa pöydällä.” Sokerileipurin suuri koira

Sadut ovat välillä hassuja ja välillä opettavaisia, mutta jokaisessa on jokin syvällisempi ajatus taustalla. Sadut korostavat välittämisen, ystävyyden ja rakkauden  merkitystä. Ritari Tuomas lähtee sadussa Toisilleen tarkoitetut pelastamaan rakastettua prinsessa Annea Siperiasta asti. Jättiläis-Jampan koti-ikävä -tarinassa yksinäinen jättiläinen haluaa muuttua pieneksi, että pääsee ison maahisperheen aamiaispöytään aamupuurolle ja telmimään maahislasten kanssa punaiselle räsymatolle. Tärkeitä ystäviä ovat myös lemmikkieläimet – olivatpa  ne sitten kissoja tai koiria, kuten nimikkosatu Kultainen kissanpentu tai Sokerileipurin suuri koira  –tarinat osoittavat.

Satukirjan viimeisessä sadussa Taikapölyä Repekka Rimppakinttu tutustuu vanhaan valkohapsiseen Sofia-rouvaan, joka kertoo hänelle tarinoita elämänsä varrella tapahtuneilta huimilta matkoiltansa. Sofia maalaa sanoillaan mitä kauneimpia tarinoita ja elämyksiä Repekalle. Sadun lopussa Repekka ymmärtää, että ankeimmankin arkipäivän yli pääsee, jos ripottelee elämänpolulleen hieman taikapölyä: ”Jos ei muuten ole rikas, voi omistaa rikkaan mielikuvituksen."

Taikapölyä toivoisi jokaiselle meistä elämän varrelle, sillä ilman tarinoita ja mielikuvitusta, elämä olisi kovin tylsää tai ainakin se tuntuisi loputtoman pitkältä.


Päivi Alasalmi
Kultainen kissanpentu. Satuja
Kuvittanut Riikka Jäntti
Gummerus (2013)
s. 148

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Kukat lentävät ja linnut kukkivat Risto Ahdin runoissa

Risto Ahdin uusin kokoelma Lentäviä kukkia on runoilija-kirjailija-kääntäjän 36. teos. Runokokoelma jakautuu kolmeen osaan: ensimmäinen osa on nimeltään Edellinen osa, toinen Jälkimmäinen osa ja viimeinen Lopuksi. Toisin kuin monissa perinteisissä kokoelmissa tässä on useita runoja samalla sivulla ja aika paljon sivuja verrattuna tavalliseen kokoelmaan. Runotkaan eivät ole mitään perinteisiä. Teos onkin kokoelma proosarunoja, jotka kulkevat peräkanaa jatkumona ja keskustelevat keskenään. Teosta on pidetty eräänlaisena runoilijan elämäkertana tai omakuvana. 

Lentäviä kukkia on ensimmäinen kokonainen kokoelma, jonka olen Ahdilta lukenut. Olen tietysti lukenut hänen runojaan aiemminkin, mutten koskaan kokonaista kokoelmaa.  

Runot ovat minulle aina olleet erittäin haastava laji, enkä useinkaan ole tarttunut runokokoelmiin. Ehkä aika ei ole riittänyt. Runot kun tuntuvat vaativan pysähtymistä, ja niitä pitää saada makustella pidempään. Kokoelman runotkin lähtevät samasta kiireen ajatuksesta: 

"Mikä meidät sitoo ja tappaa?

Ei kylmä, ei nälkä eikä tauti.

Meidät surmaa lyhyiden ajatusten ja sanojen kipeä isku."

Emme ehdi enää nykyhetkessä ajatella, asettua ajatuksiimme, etsiä jotakin ihmeellistä tai nähdä mahdotonta. Katsoa Ahdin sanoin mielen silmillä: "Tilaa eikä aikaa elämälle ole."

"Olen pirun oppimaton mies, niin syvästi elämästä aina 

juovuksissa, etten opi erottamaan laulua tuoksusta, en lintua kukkasesta."

Kukkivat linnut ja lentävät kukat toistuvat läpi kokoelman. Ei siis ihme, että kokoelma on saanut nimensäkin taivaalla liitävistä kukkasista. Kukkiin ja lintuihin liitetään naiset ja miehet ja lopulta koko ihmisyys: 

"Miehet ja naiset vihaavat ihmisyyden lentäviä kukkia ja juurtuvia lintuja."    

Ahdin sanojen mukaan ajattelu lähtee hölmistymisestä. On nähtävä pidemmälle ja antauduttava runon kielen valtaan. 

"Kielen on oltava monimutkainen. Kieli on huone.
Kielen täytyy ilmaista tunteen pystysuora aika, ajatuksen syvyys 

aistimusten ajan jatkumo. 

Huoneessa ei voi asua ellei siinä ole syvyyttä."

Ahdin kokoelma onkin itsessään huone täynnä peräkkäin kulkevia sanoja, ehkä ne ovat juuri niitä runouden lentäviä kukkia. Avain huoneeseen löytyy runon kielestä ja omasta mielestä - kun pysähtyy ja katsoo ympärilleen ja antaa runouden siemenen itää.

Risto Ahti
Lentäviä kukkia
WSOY (2013)
s. 134 

Kymmenen minua koskettanutta kirjaa

Facebookissa kiertää seuraavanlainen viesti: "Laita statukseesi kymmenen kirjaa, jotka ovat koskettaneet sinua jollain tavalla. Älä mieti liikaa, käytä vain pari minuuttia. Kirjojen ei tarvitse olla suuria tai hienoja." Ajattelin ensin laittaa minua koskettaneet kirjat Facebookiin, mutta päätinkin sitten listata ne tänne kirjablogiini, koska tännehän ne sopivat ja aina on kiinnostavaa kuulla, millaisia perusteluja ihmisillä on itseään koskettaneille kirjoille. 
  1. Agatha Christie, Kuolema Niilillä
  2. Mika Waltari, Sinuhe egyptiläinen
  3. Väinö Linna, Tuntematon sotilas
  4. J.K Rowling, Harry Potterit - koko sarja
  5. Susanne Collins, Nälkäpeli -trilogia
  6. John Irving, Kaikki isäni hotellit
  7. Sofi Oksanen, Puhdistus
  8. Iris Uurto, Ruumiin ikävä
  9. Davis Nicholls, Sinä päivänä
  10. John Boyne, Poika raidallisessa pyjamassa

Agatha Christien Kuolema Niilillä on ensimmäinen koskaan lukemani dekkari. Luin sen viidennellä luokalla ollessani kipeä. Löysin kirjan vanhempieni kirjahyllystä. Siinä ei tietenkään ollut paperikansia, koska äiti tilasi kirjoja kirjakerhosta ja kirjat järjesteltiin kirjahyllyyn väreittäin. Minulla ei ollut hajuakaan, mikä tai millainen teos oli. Aloin lukea ja teos räjäytti viidesluokkalaisen mielen. Sen jälkeen lainasin kirjastoautosta lähes jokaisen Agathan teoksen, joka siellä oli. Jossain vaiheessa ne alkoivat puuduttaa. Kirjat toistivat itseään, enkä lukenutkaan Agathan murhamysteereitä vuosikymmeniin, kunnes myöhemmin aikuisiällä päätin aloittaa kesälomani aina lukemalla yhden Christien dekkarin. Siitä on tullut hauska kesäloman aloitusrituaali. Oppilaani muuten luki hetki sitten saman teoksen. Hän olisi muuttanut teoksen toiminnallisemmaksi. Aika muuttuu - enää teini-ikäisille eivät kelpaa pelkät harmaat aivosolut, pitää olla taka-ajoja ja pyssyjen pauketta.   

Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen taas luin lukiossa. Olisikin ehkä aika uudistaa lukukokemus aikuisiälläkin. Äidinkielen opettaja Päivi Aro paukahti luokkaamme isojen A4-kokoisten Sinuhe egyptiläisten kanssa. Hän oli saanut koululle jostain edulliset painokset. 1000-sivuisen (tosin tässä painoksessa sivuja oli vähemmän) Sinuhen lukeminen ei tainnut oikein ketään meistä innostaa. Aloitin siis lukemisen ihan yhtä innottamasti kuin muutkin, mutta teos painuikin syvälle lukiolaistytön sydämiin. Olin aivan hullaantunut teoksesta. Se oli teos, joka uudelleen herätti rakkauden kirjoihin. Alakoululainen ahmija oli nimittäin yläasteen murkkuiässä luopunut kokonaan kirjojen lukemisesta. Näin jälkikäteen täytyy vielä mainita, että sitä painosta oli ihan kamala lukea. Lainasinkin kirjan puolivälissä poikakaverin vanhempien hyllystä Sinuhen keltaisen pokkariversion, jota jaksoi sentään kannatella käsissään sängyssä lukiessaan. 

Onnistuin välttelemään Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta koko kirjallisuuden opintojeni ajan yliopistossa, koska en ole ollut mikään sotakirjojen ystävä. Ollessani Sampolassa äikän opena päätin kuitenkin luettaa taitavalla ysiluokallani Tuntemattoman sotilaan. No täytyihän openkin sitten joululomalla siihen tarttua. Kyllä hävetti. Upea teos. Pala Suomen historiaa ja Linnan tapa kertoa... 


Olen aikuisiällä alkanut lukea enemmän fantasiaa ja scifiä. Fantasiakirjojen ovet minulle avasi J.K Rowlingin Harry Potter ja viisasten kivi. Potterit on tullut ostettua aina heti ilmestyttyään ja ahmittua siltä istumalta. En sentään ole teinityttöjen kanssa jonottanut kirjakaupan ovella. Joku raja sentään. Samoin kävi Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogian kanssa. Luin viime vuonna kaikki kolme peräjälkeen. Molempien sarjojen koskettavuudesta kertoo se, että olen kyynelehtinyt useammassakin kirjassa, useammassa kohdassa.   



John Irwingistä olen pitänyt aina. Kaikki isäni hotellit tuli heti mieleen. En tiedä syytä, mutta kirjasta on jäänyt vahvoja tunnemuistoja. Ehkä se on se kirjan karhu tai sitten omalaatuinen, mutta yhteen hiileen puhaltava Berryn perhe. Kaivoin kirjan hyllystä ja kirjan etukannesta löytyi mielenkiintoinen kohokuvio. Olen ostanut pokkarini 31.8.1995 Akateemisesta kirjakaupan Kirjojen yöstä.

Sofi Oksaselta olen lukenut kaikki kirjat uusimpaa lukuunottamatta. Sekin kyllä on hyllyssä odottamassa kiireettömiä aikoja. Puhdistus on ehkä loistavin kirja, mitä olen ikinä lukenut. Se on kirjoitettu taitavasti, näkökulmien vaihdokset ja henkilöiden tarinat ovat unohtumattomia. Kirja on suuri taideteos. Oksanen on muuten harvoja suomalaiskirjailijoita, joka olisi Nobelin arvoinen. Ehkä tulevaisuudessa. Toinen äärettömän koskettava kirja on John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa. Olen vieraillut kahdella keskitysleirillä Dachaussa ja Auschwitzhissä ja lukenut jonkin verran erilaisia kirjoja natsi-Saksan ajoilta. Boynen näkökulma tapahtumiin on yksinkertaisuudessaan koskettava. Lukiessani teosta halusin kaiken aikaa huutaa kirjan lapsikertojalle - tajua nyt, mitä aidan takana tapahtuu. Taiteen yksi tarkoitus on laittaa ihmiset ajattelemaan, ettei historiassa tapahtunut pahuus toistuisi. Kirja meni syvälle tajuntaan. Samoin tapahtui Puhdistuksen kanssa. 

Iris Uurron Ruumiin ikävä on kirja, josta tein graduni yliopistossa. Sillä on siis paikka listalla jo pelkästään sen vuoksi. Kirja ei ole jäänyt kirjalisuudenhistoriaan, mutta minun kirjallisuuden historiaani kyllä.  

David Nicholls edustaa listallani romanttista hömppää. Pidin Nichollsin kirjoittamasta televisiosarjasta Rimakauhua ja Rakkautta. Sinä päivänä toistaa aiheiltaan ja päähenkilöiltään samaa kaavaa. Listalle se päätyi siitä yksinkertaisesta syystä, että kirjan loppu on sekin saanut minut vollottamaan. 

Tällainen on minua koskettaneiden kirjojen listani. Millainen on sinun listasi?
  

lauantai 14. joulukuuta 2013

Synttärikakkuja vuosien varrelta (Part one)

Kun blogin nimi on Kirjoja ja kakkuja, niin täytyy niitä leipomuksiakin saada heti alkuun näytille, vaikka ei tänään huvittaisikaan leipoa. Minulla on kolme poikaa, joista vanhin on 15. On siis tullut vuosien saatossa leivottua, jos jonkinmoista synttärikakkua, jos jonkinmoisella teemalla. Vuodesta 2006 näistä löytyy digikuvia tietokoneen kuvakansioista. Aiempien vuosien kuvat löytyvät vielä ihan oikeista albumeista. Tässä muutamia teemakakkuja vuosien saatolta epämääräisessä järjestyksessä.
Tämän kakun leivoin kahden nuorimman pojan "täyskymppisynttäreille" keväällä 2009. Kakun päällä on vihreä marsipaani ja valkoiset raidat sekä numerot reunoilla. Ei se mikään "kakkubloggarien" komistus ole, mutta tyydytti kyllä kotileipojan vaateet kakulle. Täyskymppisynttärit siksi, että toinen pojista täytti kahdeksan vuotta ja toinen kaksi. Erityisen tyytyväinen olin marsipaanista tehtyihin tikkoihin. Kaikkea hölmöä sitä äitivimmassaan on askaroinutkin. Viime kesänä väänsin marsipaanista vanhimman pojan rippijuhliin marsipaani-Raamatun ja pieniä ruusukkeita. Ei siinä vielä mitään, mutta vasen käteni oli murtunut ja tein niitä käytännössä yhdellä kädellä. Enkä kuulu edes kirkkoon, mutta siitä Raamatusta tuli kyllä hieno. Käymään tulleet isosetkin ja pappi sitä kehuivat.
Poikien ollessa pieniä on tullut rakenneltua kaikenlaisia junia, autoja tai liikennevälineitä. Tietokoneen kammiosta löytyi kuopuksen kolmevuotissynttäreille näperretty lentokonekakku. 
Prinsessakakkuja en ole saanut leipoa paitsi yhden linnakakun, josta ei edes huomaa, että kyseessä on linna. Sen sijaan kauhuteema on aina ollut vahvasti mukana.Vanhin poikani on urheiluhullu, joten myös urheiluaiheisia kakkuja on joskus ollut pöydässä.

Pojat ovat syntyneet kahden kuukauden sisällä keväällä, joten monena vuonna on tullut yhdistettyä synttäreitä, mikä johtuu tietysti äidin laiskuudesta. Tässä alla 18-vuotissynttärit eli 1-, 7- ja 10-vuotiaat. Vuosi on 2008. Synttäreitä vietettiin teiniteemalla. Pukukoodina oli (myös vierailla) pipo, huppari ja farkut.

Legot ovat myös inspiroineet kakkujen aiheita. Kuopuksen 4-vuotissynttäreillä kakkuna oli legopalikka. Itse kakku ei ollut mitenkään erikoinen, mutta rakensimme pöydän täyteen legoukkoja. Toisena vuonna poikien yhteissynttäreillä legoja oli taas sekä kakun päällä että pöydässä koristeena. 

 

torstai 12. joulukuuta 2013

Hulluja nuo suomalaiset - Täällä pohjoisnavan alla

Suomalaisen Eilan kanssa naimisissa oleva yliopiston saksan kielen lehtori Hermann haluaa muuttua supisuomalaiseksi. Se ei käy käden käänteessä, eikä yhdessä hujauksessa. Ensin pitää muun muassa opetella kiroilemaan ja näkemään unia suomeksi sekä himoamaan hernekeittoa jo keskiviikkona, päästä hirvimetsälle ja tietenkin ajaa koiravaljakolla Lapissa.

Dieter Hermann Schmitzin teos Täällä pohjoisnavan alla - matkani saunankestäväksi suomalaiseksi on kuvaus saksalaisesta miehestä, joka päättää suomalaistua. Hermann kehittää seitsemän kohdan muutosohjelman, jonka avulla hän aikoo saavuttaa päämääränsä.

Kirjassa tanssitaan tangoa, käydään lavatansseissa, Ruotsin risteilyllä, mökkilomalla perheen kanssa, joulupukin pajakylässä ja appiukon kanssa savusaunassa. Romaanin voi nähdä oivallisena kuvauksena siitä, millaisena ulkomaalaiset näkevät suomalaiset, mutta myös rakkaudenosoituksena Suomelle ja erityisesti Tampereelle. Kirja on kirjoitettu pilke silmäkulmassa ja kirjoittajan huumorin kohteeksi joutuvat niin saksalaisten oudot perinteet kuin suomalaisten omituiset tavatkin.
"Vuosia sitten vielä naureskelin naapureitani, jotka levittivät etupihoilleen ja ajoteilleen lumikasoja, joita he itse ovat talven mittaan kolanneet tonttinsa reunoille ja nurkkiin. Minusta tuntui järjenvastaiselta lapioida lunta kohtiin, joissa sitä enää ole, jotta se sulaisi mahdollisimman tasaisesti ja häviäisi. Enää en naureskele, vaan lapioin itsekin auttaakseni heräävää kevättä."

Kirjan jokainen luku on oma pieni tarinansa. Tamperelaiselle kirjan kiehtovuutta lisää sen todentuntuiset kuvaukset Tampereesta. Kirjassa käydään syömässä Gastropub Nordicissa, teatterissa Tampereen työväenteatterissa tai lounaalla yliopiston kahvilassa. Todentuntuisuus on myös kirjan ongelma. Sitä on vaikea ymmärtää fiktiona, vaan väkisinkin lukijana ajattelee kirjan tapahtumien olevan pitkälle totta - mikä varmaan pitääkin paikkansa.

Täällä pohjoisnavan alla muistuttaa aiemmin lukemaani ranskalaisen Philippe Guicheteun kirjaa Sunnuntaikirjeitä Suomesta. Vaikka teokset ovat aivan erilaisia, niissä on tietty "Suomen vävyille" tyypillinen tapa katsoa Suomea ja suomalaisuutta muukalaisen silmin.  Ehkäpä minun täytyy vertailun vuoksi lukea pikapuolin myös sen kuuluisimman kaksoiskansalaisen eli Roman Schatzin pakinakokoelma Suomesta, rakkaudella.



Dieter Hermann Schmitz
Täällä pohjoisnavan alla. Matkani saunankestäväksi suomalaiseksi.
Die spinnen, die Finnen. Mein Leben im hohen Norden
Suomentanut ja toimittanut Heli Naski
Atena (2013)
305 sivua