Miten onnistuin runokirja kuussa haasteessa?

Oman kirjahyllyn runoja

Vuosi lähenee loppuaan ja on aika tehdä koontia tänä vuonna luetuista kirjoista ja lukuhaasteista. Osallistuin kahteen valtakunnalliseen lukuhaasteeseen, Karo Hämäläisen marraskuun lukuhaasteeseen, jossa luettiin 30 sivua kaunokirjallisuutta marraskuussa joka päivä ja Salla Simukan joulukuiseen nuortenkirjahaasteeseen. Marraskuun haaste tuli onnistuneesti suoritettua ja siitä bloggasinkin jo aiemmin. (Voit tutustua tarkemmin haasteeseen täältä.). Samoin Simukan nuortenkirjahaasteen suoritin oikein mallikkaasti. Luinhan joulukuussa sekä Vilja-Tuulia Huotarisen Kimmelin, Simukan Lumikki-trilogian kokonaisuudessaan ja Terhi Rannelan Läpi yön. Järjestin itse kirjabloggariyhteisössä Gabriel Garcia Marguezin elämäntyötä kunnioittavan pikkuhaasteen, jossa eri bloggarit lukivat Marguezilta eri teoksen. (Sen haasteen ja haasteessa luetut teokset löydät tästä blogitekstistä.)

Erilaisista kirjablogeista löytyy mitä mielenkiintoisempia lukuhaasteita vuoden mittaan. Esimerkiksi blogista Anna minun lukea enemmän löysin ranskalaisen kirjallisuuden lukuhaasteen Viva la France ja vaikkapa Lurun luvuista Finlandia-palkittujen kirjojen lukuhaasteen. Mietin vuoden alussa, että olisi hienoa tarttua monissa kirjablogeissa oleviin lukuhaasteisiin, mutta tiesin, että aikapula vaikeuttaisi niiden suorittamista. Koska runoja taas tulee luettua ihan liian harvoin ja vähän, päätin ottaa itselleni vuoden alussa lukuhaasteeksi lukea runokirjan kuussa. Tarkoitus oli siis lukea vähintään runokokoelma kuukaudessa eli kaksitoista runokirjaa vuodessa. Osan runoista tuli olla uusia vastajulkaistuja kotimaisia kokoelmia, osa suomalaisia klassikkorunokokoelmia ja osa käännöksiä ulkomaisilta runoilijoilta. Asetin itselleni myös vaatimukseksi, että vähintään neljästä kokoelmasta on kirjoitettava blogiteksti. 

Luin vuoden aikana 17 runoteosta ja kahdeksasta kirjoitin blogiini. Luin sekä omakustannerunokokoelmia, klassikoita ja tunnettujen suomalaisten nykyrunoilijoiden teoksia. Aivan joka kuukausi en runokirjaa saanut luettua, mutta toisaalta joinain kuukausina luin useamman runoteoksen. Marraskuussa luin peräti neljä runokokoelmaa. Osan runoista luin ääneen, kuten mummoni kuolinvuoteella luetut Kivikkahon kokoelmat ja pojalleni lukemani Anneli Kannon aakkoslimerikit. Alla lista runokirjoista, jotka luin ja niihin liittyvät bloggaukset, jotka löytyvät linkeistä.

Ehdoton suosikkikirjani oli tänä vuonna Juhani Ahvenjärven Ilmakuva osuu joka oksaan. Rakkain ja kokoelma taas oli Eila Kivikkahon Parvi, joka on ollut eräs lempirunokirjani jo vuosia. Nyt se sai uusia entistä koskettavimpia merkityksiä lukuhetken erityisyyden tähden.  Hassuin runokirja oli Anneli Kannon Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä. Kaunein Arto Lapin pieni runoteos Kärpäshäiriö ja makaaberein Tuija Välipakan Take away. Muutamat runoteokset olisivat tarvinneet kustannustoimittajan auttavaa kättä ja eräät lukemistani runokokoelmista olivat niin huonoja, että ne olisi voinut jättää jopa julkaisematta. Suurin osa lukemistani kokoelmista on kirjastosta ja vain Kivikkahon teokset löytyvät omasta hyllystäni. Useimmat ovat myös pirkanmaalaisten kirjailijoiden uusia runokirjoja, sillä olen lukenut niitä Tampereen kirjallisuuspalkintoa myöntävän toimikunnan kirjalistalta.

Runokokoelmien lukemista aion jatkaa ensi vuonnakin. Ehkä en haasteeksi asti runojen lukemista kuitenkaan ota. Toisaalta runokokoelma kuukaudessa on haasteena sellainen, joka ainakin minulle lukijana sopii. Se ei stressaa liikaa ja lisäksi runojen lukeminen sopii kiireisen ihmisen aikatauluihin. Joskus on hyvä pysähtyä yksittäisten sanojen äärelle. Hyvää runollista ja uutta luovaa vuotta 2015. Syventykäämme runoihin myös ensi vuonna.

Vuonna 2014 luetut runoteokset: 

Tammikuu:
Terhi Vedenkivi: Parhaat paratiisit

Helmikuu:                  
Pablo Neruda: Maremoto

Maaliskuu:                
Juha Rautio: Istu laulu

Huhtikuu:                  
Meeri Laamanen: Peter viaton

Toukokuu:                
Eila Kivikkaho: Parvi
Eila Kivikkaho: Venelaulu

Syyskuu:                    
Lily Onjukka-Prusi: Ihminen Ihminen
Timo Jokinen: Hetkiä ihmisiä kohteita

Lokakuu:                        
Juhani Ahvenjärvi: Ilmakuva osuu joka oksaan
Tuija Välipakka: Take away
Jussi Rusko: Lyhyitä ja pitkiä tunteja

Marraskuu:                
Joni Järvi-Laturi: Melankolia
Anneli Kanto: Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä
Niina Hakalahti: Vauvailoa
Pekka Kejonen: Kertakäyttösatori

Joulukuu:
Pekka Kari: Kaksi on äärettömyys
Arto Lappi: Kärpäshäiriö

Maremoto - matka meren syvyyksistä ihmisen mieleen

Maremoto on espanjaa ja tarkoittaa tsunamia. Maremotossa ei liiku vain pintavesi, vaan vesimassat nousevat pohjasta pintaan ja kasvavat rannalle tullessaan hyökyaalloiksi ja korkeaksi vesiseinämäksi. Japanin sana tsunami tarkoittaa juuri hyökyaaltoa. Se koostuu sanoista tsu - satama ja nami - aalto eli satama-aalto.

Chileläinen nobelkirjailija, runoilija Pablo Neruda kirjoitti elämäkerrassaan, että maanjäristyksen ja tsunamin pelko on kauhun terälehti, joka elää Chilen kaupunkien sydäntä vasten painautuneena. Nerudan syntymävuonna 1904 suuri maremoto tuhosi Chilessä Valparaison kaupungin. Kaupunkia kohdannut onnettomuus jäi chileläisten mieliin. Nerudan viimeinen runoteos Maremoto on nimetty tsunamin mukaan. Neruda itse asui meren rannalla, hän ammensi luovuutensa meren aalloista ja oppi tuntemaan Tyynenmeren mahdin katsellessaan kotoaan Isla Negralta meren elämää. Maremoton runoissa viisaus asuu meressä. Runoista hohkaa kunnioitus meren voimia kohtaan. Merellisyys tulee runoissa maistiaisina lukijalle. Runot tuovat hyökyaallon tavoin valtameren lukijaa lähelle. Kokoelman viimeinen runo alkaa seuraavilla säkeillä: "Näillä sivuilla käännyin meren puoleen / uudelleen ja uudelleen! / Kalat, kuoriaiset, levät / jotka ovat jättäneet jäähdyttämön, / palaavat takaisin Tyynen meren vyötäisille, / aaltojen huumaavaan suudelmaan, / paljaiden karien salattuun viisauteen!"    

Maremoto sai alkunsa vuonna 1969, kun Neruda näki ruotsalaisen taiteilijan Karin Hjertonssonin puukaiverruksen delfiinistä. Neruda pyysi, että Karin tekisi puukaiverruksia erilaisista eläimistä ja tavaroista, jotka huuhtoutuvat rannalle ja hän kirjoittaisi näistä sitten runoja.

Runoteos sisältää 17 runoa meren eläimistä, kasveista ja merenalaisesta maailmasta ja niitä täydentää 15 värikuvaa Karin Oldfelt Hjertonssonin puukaiverruksista. Teoksen ensimmäinen ja viimeinen runo ovat pidempiä, eikä niissä ole kuvituksena puukaiverrusta.

Pidemmät alkuun ja loppuun sijoittuvat runot on nimetty suomeksi Merimesi ja Jäähyväiset meren medelle. Suomentaja Timo Malmi kirjoittaa kirjan alkusanoissa, jossa hän kuvaa Nerudaa meren evankelistaksi, että hän suomensi maremoton meren medeksi ja meren myräksi: "Mesi on elämän nektari, kuningattaren lahja mehiläisilleen. Meren myrä muuttuu meren medeksi ja päinvastoin ja Neruda on näille riveille kirjoittanut matkan meren mielen kautta ihmiseen." 

Kokoelman 15 lyhyttä runoa kauniine, yksinkertaisine ja tyyliteltyine kuvineen kertovat meren eliöistä. Oman runonsa ovat saaneet muun muassa merivuokko, hylje, miekkakala, merietana, keisarihummeri, meritähdet ja merilevä. Runon lukija aistii yhteyden meren kanssa eliöiden avulla. Meri ei kuole edes kalakojun tiskillä, jossa kalat kimmeltävät ja rapusapelit kalisevat.     

Merisiili kuvataan samannimisessä runossa appelsiininkeltaiseksi meren auringoksi. Se lämmittää piikeistään huolimatta kuin rakkaus. Kuten rakkauskin merisiili on välillä piilossa, välillä haurasta ja välillä lihallista. 

 Merisiili on maailmanpyörä / kierevä, hauras, piilossa: / lihallinen, salainen ja piikikäs: / Merisiili on rakkaus.  

Merisiili on yksi maailman vanhimpia eläimiä. Niitä on tavattu jo satoja miljoonia vuosia sitten. Joitakin lajeja pidetään myös ihmiselle vaarallisena. Runosta voi aistia kunnioituksen ja arvostuksen merta ja elämää kohtaan. Ajattelen Tyynenmeren muovipyörteitä - merien eläimien ja kasvien haavoittuvaisuutta ihmisen tekojen edessä. Vaarallinen merisiilikin on meren valo, joka on elänyt kauan ennen ihmistä ja sen soisi elävän vielä ihmisen jälkeenkin. 

Kokoelman viimeisestä runosta Jäähyväiset meren medelle aistii jäähyväisten ja hyvästijätön tunnelmaa ikään kuin Neruda olisi tiennyt, että kokoelma jää hänen viimeisekseen. Runous on kuin meri lasku- ja nousuvesineen. Kuten merikin runot palaavat ja syntyvät elämään aina uudelleen. 

JK. Runojen suomentaja Timo Malmi kirjoittaa kirjan alku- ja jälkisanoissa mielenkiintoisesti Nerudan henkilöhistoriasta, Latinalaisen Amerikan rakastetuimman runoilijan elämän viimeisistä vaiheista, hänen hautajaistensa muuttumisesta poliittiseksi surujuhlaksi sekä Augusto Pinochetin verisestä vallankaappauksesta sekä sotilasjuntan 17-vuotisen diktatuurin seurauksista. Toveri Pablo Neruda on kuollut. Eläköön Neruda. 

Pablo Neruda

Maremoto (alkuteos Maremoto)

Suomennos ja esipuhe Timo Malmi

Palladium Kirjat (2013)

s. 64