Olin kesällä Italiassa ja löysin paikallisesta supermarketista Leccon kaupungista Como-järven rantamaisemista erilaisia leivontakuvioita. Niinpä värkkäsin sitten itsekin piirakan päälle pieniä lehtiä Italiasta tuomalla muotillani. Se oli rentouttavaa ja hauskaa näpertelyä.
Tänä iltana vaalitukiryhmäni kokoontuu miettimään ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleja kotonani. Pitkään mietin, että mitä leipomuksia tarjoaisin tukiryhmäläisille. Kun pitää tällaista kotitekoista leivontablogia, niin paine tarjottavien laadusta kasvaa, vaikka yritänkin todistella, etten ole mikään ammattilainen vaan leivon huviksi, iloksi ja herkutellakseni.
Lehtikuvioita aiemman piirakan päällä. |
Ei tämä ihan Kinuskikissan tekeleeltä näyttänyt. |
Pohja:
4,5 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1/4 tl suolaa
150 g voita tai margariinia (itse lisäsin lopuksi vielä margariinia työstettävyyden parantamiseksi)
0,5 dl vettä
Omenatäyte:
1 kg omenoita
1,5 dl fariinisokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 tl kanelia
3/4 dl perunajauhoja (käytin toisella kertaa maissijauhoja)
2 rkl sitruunamehua
3 dl vettä (lisää vettä tarvittaessa)
Voiteluun muna
Sekoita jauhot, sokeri ja suola kulhossa. Lisää voi, ja nypi se joukkoon. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan jähmettyä ainakin tunti jääkaapissa. Pidin itse toisella kertaa taikinaa jääkaapissa peräti yön yli.
Kuori omenat ja poista omenankodat. Kuutioi omenat. Sekoita kuutiot ja muut täytteen aineet. Keitä keskilämmöllä noin 15-20 minuuttia. Varo polttamasta täytettä pohjaan. Lisää vettä tarvittaessa. Voitele piirakkavuoka. Jos haluat tehdä lehtikuvioita, ota vähän taikinaa talteen ja ota siitä muotilla lehtikuvioita, jotka kastelet lopuksi toiselta puolelta kaneliin.
Puolet taikinasta painellaan vuoan pohjalle. Kaada omenasosetäyte vuokaan. Kaulitse loput taikinasta jauhotetun leivinpaperin päällä ympyräksi. Käännä se täytteen päälle. Irrota paperi varovasti. Painele reunat kiinni. Voitele munalla. Ripottele pinnalle kanelia tai asettele kanelilehdet taikinakuoren päälle. Uuniin 30-35 minuutiksi 200 asteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti