Neljän kuukauden blogitauko teki terää

Huomaanpa, että on kulunut melkoinen tovi viimekertaisesta lukemiseen, kirjallisuuteen ja kirjoihin liittyvästä bloggauksestani. Viime viikolla sentään sain aikaiseksi kirjoittaa muutaman kakkublogin. Siitä se bloggaaminen taas lähtee...

Neljä kuukautta kului kirjoittamatta. Touko-, kesä-, heinä- ja elokuu sujahtivat ohi. Jäin oikein miettimään, että miksi en kirjoittanut mitään.

1. Opettajan toukokuu ja siitä seurannut väsymys

Kevätlukukausi ja erityisesti toukokuu olivat tänä vuonna erityisen rankkoja. Kahden ysiluokan valtakunnalliset kokeet ja päättötöiden arviointi sekä muiden luokkien kokeet ja arvioitavat tekstit tuntuivat vievän minusta viimeisetkin mehut. Lisäksi luottamustoimissa oli melkoisesti työtä. Kaiken sen ohella luokanvalvantaluokkanikin vaati huolehtimista aivan toukokuun viimeisiin päiviin asti, mutta lopulta jokainen sai päättötodistuksensa ja luokkaretkestäkin selvisimme kunnialla läpi. Toukokuun viimeisellä viikolla huomasin olevani poikki. Uupunut on varmaan oikea sana. Tyhjensin kalenterini, enkä kesäkuun ensimmäisellä viikolla tehnyt yhtään mitään tai tavannut ketään. Oli ihanaa vain olla ja pötköttää keinussa. Nukkua päiväunia, haaveilla ja lukea loman alkaisrituaaliksi muodostunutta Agatha Christien dekkaria. Tällä kertaa valitsin kirjahyllystäni murhatädin teoksen Väärän vänkyrä talo (alkuteos, 1949). Arvasin taas kerran murhaajan. Eipä siitä sen enempää. Lajituntemus ainakin on kohdillaan. Seuraavan Christieni luen sitten kesäkuun 2015 alkajaisiksi.   

2. Raskas suruntäyteinen kesä

Minua ei ole huvittanut kirjoittaa. Perhettäni kohtasi kesällä kaksi suru-uutista. Mummoni menehtyi toukokuun viimeisellä viikolla ja heinäkuussa mieheni isä kuoli pitkällisen sairauden jälkeen. On vaikea pukea ajatuksia sanoiksi tilanteissa, joissa on joutunut järjestämään hautajaisia, surrut ja lohduttanut läheisiään. Olen pystynyt ajoittain pakenemaan fiktion maailmaan, mutta en kuitenkaan ole osannut laittaa siitä mitään muiden luettavaksi tai kirjoitettavaan muotoon.

Olen saanut lohtua runoista, mutten ole halunnut kirjoittaa kokoelmista, joita olen lukenut. Toukokuussa luin mummolle kaksi Eila Kivikkahon kokoelmaa, Parvi (1961) ja Venelaulu (1952) ääneen. Kun olin saanut molemmat kokoelmat luettua, mummo nukkui pois. Lähdön hetkestä tuli näin levollinen ja lohdullinen. Mummon kuolinpäivä jäikin mieleeni aurinkoisena ja sireenien tuoksun täyttämänä kevätpäivänä. Myös Kivikkahon runot saivat uusia merkityksiä ja niiden lukeminen on nykyisin entistä tunnerikkaampaa ja koskettavampaa.


3. Loma-aika perheen kanssa

Välttelin kaikkea kirjoittamista lasten ja miehen ollessa lomalla. Teimme lomalla kaikkea mukavaa ja arkista puuhastelua. Paljon meni aikaa erilaisiin hautajaisiin liittyviin järjestelyihin. Täytimme molemmat kesällä 40 vuotta, emmekä edes nelikymppisiä saaneet järjestettyä. No ehkä myöhemmin. Minulla oli nimittäin loistava - vähän korni ja ronski - kakkuidea miehelleni. Ehkä toteutan sen myöhemmin. Lomailimme Italiassakin Garda- ja Comojärvillä kymmenen päivää.

Kirjoittamisen välttely meni niin pitkälle, että sen aloittaminen tuntui entistä vaikeammalta ja hankalammalta. Kai minulle tuli jonkinlainen rimakauhu. Ymmärrän nyt paremmin myös oppilaita, jotka valittavat kyvyttömyyttään kirjoittaa. Joskus vain ei ole mitään sanottavaa tai kirjoittamisen aloittamista haluaa lykätä loputtomiin. Elokuussa sitten aloin hitaasti jälleen kirjoittaa. Aluksi politiikkaan liittyviä kirjoituksia ja mielipidekirjoituksia. Siitä se bloggaaminenkin sitten taas lähti ja kipinä kirjoittamiseen taas löytyi.


Jäin elokuun alussa vuorotteluvapaalle ja lasten aloitettua koulutiensä aikaa on riittänyt ihan eri tavoin myös lukemiselle ja kirjoittamiselle. Kesällä nimittäin tuli luettuakin melko vähän.

Mitäs minä sitten blogitauon aikana luin:

Toukukuun alussa luin kaksi Douglas Adamsin scifikirjaa (tai kai ne pitää lähinnä ajatella tieteiskirjallisuuden parodioina) Elämä, maailmankaikkeus ja kaikki (1982) sekä Terve, ja kiitos kaloista (1984). Minulla on kuitenkin edelleen sarjan viides osa lukematta. Linnunradan käsikirja liftareille (1979) ja Maailmanlopun ravintola (1980) olivat vielä hauskoja. Nauroin jopa ajoittain ääneen, mutta sarjan edetessä sen alkuperäinen huikea idea katosi. Se mikä aluksi tuntui hauskalta, alkoi olla vanhan toistoa ja kirjojen juoni muuttui puuduttavaksi ja väkisintehdyksi. Niinpä minulta jäi viimeinen osa lukematta. Varmaan joku vannoutunut Adams-fani saa tästä hepulin, mutta toisaalta myös Taru sormusten herrasta on minulla edelleen kesken. Viimeinen kirja siitäkin edelleen lukematta. Ehkä en vain ymmärrä hyvän kirjallisuuden päälle. 

Kesäkuun korkkasin siis perinteeksi muodostuneella Agatha Christien dekkarille. Luin myös työpaikan lukupiiriin Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira -kirjan (suomeksi 1976) ja L.M Montgomeryn Pieni runotyttö (alkuteos, 1948). Lukupiiri vieraili kotonani kesäkuun toisella viikolla. Oli mukavaa nähdä kollegoita koulun ulkopuolella. Huomasin, että meillä oli niin paljon kuulumisia vaihdettavana, että Runotytöstä ei juuri keskustelua syntynyt, mikä saattoi johtua myös siitä, etten ollut sitä itse kokonaan ehtinyt siihen mennessä lukea. Miten sekin tuntui niin erilaiselta kuin nuorena? Se mikä tuntui aikoinaan ajattomalta ja innostavalta, tuntui nyt vain tylsältä ja unettavalta. Mieleen lukupiirin tapaamisesta jäikin erityisesti Hannan tuoma isä Cassidyn maistuva luumupiirakka.  

Vietimme siis kesällä myös kymmenen päivää Italiassa ja miehen kuukauden kesälomalla en juurikaan ehtinyt lukea. Siinä se kesä sitten meni. Aika lailla eri tavoin kuin olin ajatellut.  

Jälkikäteen on vaikea palata lukemiinsa teoksiin, joten tässä vain kootusti ja pisteytettynä (ilman perusteluja - mielivaltaisesti siis) loput kesän aikana lukemani teokset: 

Helen Fielding: Bridget Jones. Mad about The Boy (2014) **** / *****

Harri V. Hietikko: Roger Repo ja tuonen väki (2005) *** / *****

Katherine Pancol: Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin (2013) *** / *****

Lupaan parantaa tapani ja pyrkiä kirjoittamaan vähintään kerran viikossa yhden blogitekstin, mikä tarkoittaa sitä, että kirjoittamisen sijaan, nyt pitää suunnata lukemaan. Onneksi voi aina myös leipoa, jos lukuinto välillä laantuu.