sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Kukat lentävät ja linnut kukkivat Risto Ahdin runoissa

Risto Ahdin uusin kokoelma Lentäviä kukkia on runoilija-kirjailija-kääntäjän 36. teos. Runokokoelma jakautuu kolmeen osaan: ensimmäinen osa on nimeltään Edellinen osa, toinen Jälkimmäinen osa ja viimeinen Lopuksi. Toisin kuin monissa perinteisissä kokoelmissa tässä on useita runoja samalla sivulla ja aika paljon sivuja verrattuna tavalliseen kokoelmaan. Runotkaan eivät ole mitään perinteisiä. Teos onkin kokoelma proosarunoja, jotka kulkevat peräkanaa jatkumona ja keskustelevat keskenään. Teosta on pidetty eräänlaisena runoilijan elämäkertana tai omakuvana. 

Lentäviä kukkia on ensimmäinen kokonainen kokoelma, jonka olen Ahdilta lukenut. Olen tietysti lukenut hänen runojaan aiemminkin, mutten koskaan kokonaista kokoelmaa.  

Runot ovat minulle aina olleet erittäin haastava laji, enkä useinkaan ole tarttunut runokokoelmiin. Ehkä aika ei ole riittänyt. Runot kun tuntuvat vaativan pysähtymistä, ja niitä pitää saada makustella pidempään. Kokoelman runotkin lähtevät samasta kiireen ajatuksesta: 

"Mikä meidät sitoo ja tappaa?

Ei kylmä, ei nälkä eikä tauti.

Meidät surmaa lyhyiden ajatusten ja sanojen kipeä isku."

Emme ehdi enää nykyhetkessä ajatella, asettua ajatuksiimme, etsiä jotakin ihmeellistä tai nähdä mahdotonta. Katsoa Ahdin sanoin mielen silmillä: "Tilaa eikä aikaa elämälle ole."

"Olen pirun oppimaton mies, niin syvästi elämästä aina 

juovuksissa, etten opi erottamaan laulua tuoksusta, en lintua kukkasesta."

Kukkivat linnut ja lentävät kukat toistuvat läpi kokoelman. Ei siis ihme, että kokoelma on saanut nimensäkin taivaalla liitävistä kukkasista. Kukkiin ja lintuihin liitetään naiset ja miehet ja lopulta koko ihmisyys: 

"Miehet ja naiset vihaavat ihmisyyden lentäviä kukkia ja juurtuvia lintuja."    

Ahdin sanojen mukaan ajattelu lähtee hölmistymisestä. On nähtävä pidemmälle ja antauduttava runon kielen valtaan. 

"Kielen on oltava monimutkainen. Kieli on huone.
Kielen täytyy ilmaista tunteen pystysuora aika, ajatuksen syvyys 

aistimusten ajan jatkumo. 

Huoneessa ei voi asua ellei siinä ole syvyyttä."

Ahdin kokoelma onkin itsessään huone täynnä peräkkäin kulkevia sanoja, ehkä ne ovat juuri niitä runouden lentäviä kukkia. Avain huoneeseen löytyy runon kielestä ja omasta mielestä - kun pysähtyy ja katsoo ympärilleen ja antaa runouden siemenen itää.

Risto Ahti
Lentäviä kukkia
WSOY (2013)
s. 134 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti