Olen ollut äärimmäisen laiska mitä tulee blogin päivitykseen tänä vuonna. Vaikka olen lukenut ihan kiitettävästi ja leiponutkin jonkin verran, niin bloggauksia en ole saanut aikaiseksi. Ajattelin yrittää parantaa tapani loppuvuodesta (tässä vaheessa vuottahan ei enää kannattaisi parantaa tapojansa, koska myöhäistähän se on) ja päätin osallistua Pinon päällimmänen -blogin Rauhaa maailmaan -lukuhaasteeseen.
Haasteen aikana keskitytään nauttimaan kirjallisuudesta ja haasteen voi suorittaa 26.12.2015 - 2.1.2016 välillä. Haasteen aikana on tarkoitus lukea kaunokirjallisuutta 42 tunnin ajan eli tehdä maraton-lenkki kirjallisuuden pariin. Aloitin lukuhaasteen maanantaina 28.12 kello 10 ja lopetin sen 30.12 klo 4. Lukuhaasteen aikana luin 1216 sivua kaunokirjallisuutta ja olen jakanut haastepostauksen kolmeen osaan, jossa kerron vahän lukemistani kirjoista ja tunnelmista haasteen aikana.
Aloitin haasteen lukemalla Anneli Kannon Pyövelin (2015) loppuun. Minulla oli Pyövelistä vain viimeiset 85 sivua lukematta, joten Pyöveli toimi hyvänä alkupyrähdyksenä ja ensiaskeleina maraton-lenkilleni.
Pyöveli on perinteinen historiallinen lukuromaani ja vaikka kirja onkin aiheeltaan raadollinen, niin se oli mielestäni nautittava lukukokemus. Kirja kertoo kolmesta miehestä - Johann pyövelistä, tuomari Wisanderista ja apteekkari Eggertsistä 1600-luvun Suomessa. Kirjan tapahtumat keskittyvät erityisesti Pohjanmaalle, ja kirjan loppupuolella kuvataankin Pohjanmaan noitavainoja mieleenpainuvassti. Kirjassa kuvataan kiinnostavasti erityisesti pyöveliksi kouluttautumista ja Johannin elämää pyövelin kisällinä Saksassa sekä apteekkarin työhön tuohon aikaan liittyvää moninaista uskomustietoa.
Anneli Kanto on kerännyt paljon näihin kolmeen ammattikuntaan (pyöveleihin, tuomareihin ja apteekkareihin) liittyvää tutkimus- ja faktatietoa ja onnistunut yhdistämään historialliset faktatiedot uskottavaksi ja eläväksi fiktioksi. Kanto on taidokkaasti kuvannut aikakautensa elämän ja kuoleman kysymyksiä. Myös naisen heikko asema tuodaan monin tavoin esiin. Henkilöhahmot kehittyvät kirjassa mielenkiintoisella tavalla. Kirjassa nousee vahvasti kirkon ja uskonnan suuri rooli ihmisten jokapäiväisessä elämässä ja eri toten 1600-luvun loppupuolen noitavainoissa sekä halveksunta, jota kruunun virkamiehenä toimivat pyövelit saivat tavallisilta ihmisiltä osakseen. Pyövelin lapsen kohtalona oli tuohon aikaan tulla pyöveliksi. Muuta mahdollisuutta ei pyövelin lapsella ollut.
Isäni on pyöveli ja minustakin tulee pyöveli.
Pyöveli tekee oikeita, lopullisia tekoja. Pappi löpisee tyhjää, eikä siitä seuraa mitään kunnollista. Tuomarikin pyörittää sanoja ja papereita. Pyöveli on se, joka tekee sanoista toden. Hän on taitava. Mestarismies. Hän se seisoo elämän ja kuoleman portilla eikä pappi.
Anneli Kannon Pyövelin jälkeen luin viihdykkeeksi ja vauhtiin päästyäni John Greenin Kaikki viimeiset sanat (2014). Annoin kirjan kummitytölleni joululahjaksi, mutta olinkin antanut sen jo kesällä hänelle syntymäpäivälahjaksi, joten kirja palautui minulle vaihdettavaksi. Nolouden huippu! Niin tyypillistä minua. Päätin pitää kirjan itse ja lukea sen.
Kaikki viimeiset sanat on amerikkalaisen - ehkä tämän hetken luetuimman nuortenkirjailijan - John Greenin esikoisteos, jota mainostetaan Greenin Tähtiin kirjoitetulla virheellä. Luin Tähtiin kirjoitetun virheen kesällä. Pidin siitä, hankin niitä koulukirjastoonkin ja muutaman kyyneleenkin valutin teosta lukiessani. (No joo. Useamman. Myönnetään.) Kaikki viimeiset sanat ei saanut aikaan samanlaista nyyhkimistä, vaikka siinäkin pyöritellään monia samoja asioita ja teemoja kuin Tähtiin kirjoitetussa virheessä.
Kaikki viimeiset sanat kertoo kuuluisuuksien viimeisiä sanoja keräävästä Miles "Lyllerö" Halterista, joka lähtee opiskelemaan Culver Creekin sisäoppilaitokseen Alabamaan. Miles saa lempinimen Lyllerö, koska on - ei suinkaan lihava - vaan pitkä ja laiha. Hän ystävystyy koulussa jäyniä harrastavaan kämppäkaveriinsa Chipiin eli Everstiin ja tämän ystävään Takumiin sekä arvaamattomaan, impulsiiviseen ja (totta kai) Milesiä kiinnostavaan tyttöön nimeltä Alaska.
Teos rakentuu Milesin päiville ennen ja jälkeen jotakin. Lukija tietysti odottaa mitä tapahtuu kohtalokkaana päiväna, joka toimii kirjan vedenjakana. Kirja on kertomus ystävyydestä, rakkaudesta, syyllisyydestä ja nuoruudesta. Jäin kutenkin teoksen luettuani miettimään, että vaikka pidin tästäkin kirjasta, haluaisinko lopulta luettaa sitä oppilaillani. Ehkä en. Kyllästyin jossakin vaiheessa maratonia siihen, että kirjassa tupakointiin kaiken aikaa tai ainakin metsästettiin tupakkaa tai oltiin tupakkapaikalla. Äh, ehkä olen vaan niuho. Sitä paitsi jossain vaiheessa huomasin kirjan muuttuneen juoneltaan pitkäpiimäiseksi ja itseään toistavaksi. Ehkä olisin kaivannut kirjaa lisää jäyniä. Ainakin oppilaiden tavoin ajateltuna - toiminnallisuus ei olisi ollut pahitteeksi. Nuortenkirjasta kun on kyse, niin kirja sisältää tietysti muutaman hauskan opettajahahmon. Uskonnon opettaja Hydesta tuli jostain syystä mieleen oma yläasteen biologian opettajani Solu.
Ps. Hankin kummitytölleni (uudeksi) joululahjaksi Greenin seuraavan teoksen Arvoitus nimeltä Margo. Kai olen senkin jo hänelle tai hänen siskolleen jonain lahjana antanut. Ja toistuuko siinäkin samat teemat kuin näissä jo lukemissani Greenin teoksissa?
Green, John: Kaikki viimeiset sanat
alkup. Looking for Alaska
suomentanut Helene BützowWSOY (2014)
s. 323
Kanto, Anneli: Pyöveli
Gummerus (2015)
s. 387
Kunnioitettava saavutus, ja kivaa, että osallistuit maratoonaamaan :) Pyöveli alkoi kiinnostaa, aika kamalan kuuloinen aihe tosin.
VastaaPoista