Aina mun pitää kirjoittaa. Ainakin silloin kun on lukenut hirviöistä kertovan kirjan. Hirviöt vilahtelivat eilen myös Suomen euroviisufinaalin takia mielessäni, sillä kukapa ei muistaisi ja rakastaisi Suomen kuuluisinpaa hirviötä eli Lordia.
Merete Mazzarellan kirja Sielun pimeä puoli (2014) ei kuitenkaan kerro Lordista, eikä juuri muistakaan hirviöistä. Teos kuvaa Frankenstein-romaanin kirjoittajan Mary Shelleyn elämää, ja kirja on samalla syväluotaava analyysi Frankensteinin hirviöstä. Mazzarella yrittää kirjassaan etsiä vastausta kysymykseen, mikä lopulta on hirviö ja mikä tekee hirviöistä meille tärkeitä.
Mazzarella kirjoittaa teoksensa alussa, miten joutui Frankensteinin hirviön pauloihin. Hän ei omien sanojensa mukaan koskaan ole ollut kiinnostunut hirviöistä tai ole perehtynyt niihin ennen kuin eräänä päivänä huomasi kiinnostuneensa Mary Shelleystä ja siitä, miten Shelleyn kaltainen nuori nainen keksi 1800-luvun alkuvuosina vastenmielisen ideansa ja kirjoitti siitä 19-vuotiaana romaanin Frankenstein: uusi Prometheus (1816)
Sielun pimeä puoli kirjassa läpikäydään yksityiskohtaisesti Mary Shelleyn melko traagistakin elämää ja häneen sidoksissa olevien ihmisten kohtaloita. Mary Shelley itse oli feministi Mary Wollstonecraftin ja kirjailija, anarkisti William Godwinin tytär. Muita Sheylleyn elämään vaikuttavia ihmisiä olivat muun muassa Maryn aviomies runoilija Shelley ja Lordi Byron - oman aikakautensa radikaaleja kumpikin. Mazzarella kuvaa Shelleyn elämänvaiheita kiehtovasti, ja lukija pääsee kurkistamaan 1800-luvun kulttuurieliitin elämään.
Jos Mary Shelleyn elämä jo itsessään oli kiinnostava, niin Frankenstein vasta onkin vuosien saatossa herättänyt kiinnostusta - tulkintoja ja kysymyksiä. Romaani on nostanut esiin muun muassa kysymyksiä ihmisen vastuusta ja elämänluomisen eettisistä kysymyksistä. Mazzarella pohtii teoksessaan sitä, mitä ihmisyys lopulta on. Mazzarellan mukaan itse hirviöys on edelleen yhtä epäselvä käsite kuin ihmisyys. Miksi olento, jonka tunnemme Frankensteinin hirviönä herättää meissä iljetystä ja inhoa yhä uudestaan ja uudestaan?
"Jos Olennosta tulee hirviö, syynä on se, että häntä pidetään hirviönä. Ja se, että hän alkaa yhä vahvemmin itsekin pitää itseään hirviönä. Kyse on itseinhosta."
Kumpi lopulta onkaan hirviö ja kumpi ihminen - hirviön luonut tohtori Frankenstein vai hänen luomansa nimetön, ruma ja kauhistusta herättävä Olento? Ruumiin osista koottu Olento on inhimillinen ja haavoittuvainen, mutta ihmisten kammoksunta saa hänen käytöksensäkin muuttumaan hirviömäiseksi. Kirja saa ajattelemaan ulkonäkökeskeistä yhteiskuntaamme. Helsingin Sanomissa oli muutama viikko sitten haastattelu toimittaja Kimmo Oksasesta, joka menetti laajalle levinneen bakteeritulehduksen vuoksi kasvonsa ja muistutti sairaalasta päästyään omien sanojensa mukaan avaruushirviötä tai mutanttia. Oksanen on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan Kasvonsa menettänyt mies (2014). Hän on avannut omia kokemuksiaan siitä, mitä on joutunut kokemaan ja miltä ulkonäön menettäminen on tuntunut. Oksasen mukaan ulkonäön vankina oleminen vangitsee myös mielen.
Mazzarella toteaa, että Mary Shelleyn luoman hirviön ulkönäössä on eettinen sanoma, joka koskee kehoa ja ulkonäköä. Sitä samaa teemaa käsittelee Oksanen omassa teoksessaan. Olemme kehomme vankeja ja helposti mielemme mukautuu kehon ja ulkonäön vaatimuksiin.
"Olemme saaneet kylästymiseen asti kuulla sentimentaalista puhetta meidän kaikken tarpeesta tulla nähdyksi. Sentimentaalikseksi sen tekee haluttomuus tunnustaa sitä tosiasiaa, etteivät kaikki katseet suinkaan ole rakastavan hyväksyviä. Useimmat meistä joutuvat kokemaan tämän silloin tällöin, mutta olento kaiken aikaa. Mieluummin kuin nähdyksi tulemisen tarpeesta meidän pitäisikin puhua tarpeesta saada nimi, tulla puhutelluksi ja saada tilaisuus vastata. Nähdyksi tuleminen on sitä yksisuuntaista: me tarvitsemme keskustelua, yhdessäoloa, yhteisyyttä."
Sielun pimeä puoli pohtii ja nostaa esiin ihmisen ikiaikaisen tarpeen tulla nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi. Ihminen tarvitsee toista ihmistä kasvakseen ihmiseksi ihmiselle. Samalla tavoin myös vammaiset ihmiset tarvitsevat nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi tulemisen kokemuksia. Pertti Kurikan nimipäivien euroviisuvoitto toi koko kansakunnalle uskoa, että myös vähemmistöt voivat tulla yhteiskunnassamme kuulluiksi ja juhlituiksi sankareiksi.
Merete Mazzarella
Tammi (2014)
Själens nattsida - Om Mary Shelley och hennes Frankenstein
suomentanut Raija Rintamäki
s. 245
