Facebookissa kiertää seuraavanlainen viesti: "Laita statukseesi kymmenen kirjaa, jotka ovat koskettaneet sinua jollain tavalla. Älä mieti liikaa, käytä vain pari minuuttia. Kirjojen ei tarvitse olla suuria tai hienoja." Ajattelin ensin laittaa minua koskettaneet kirjat Facebookiin, mutta päätinkin sitten listata ne tänne kirjablogiini, koska tännehän ne sopivat ja aina on kiinnostavaa kuulla, millaisia perusteluja ihmisillä on itseään koskettaneille kirjoille.
- Agatha Christie, Kuolema Niilillä
- Mika Waltari, Sinuhe egyptiläinen
- Väinö Linna, Tuntematon sotilas
- J.K Rowling, Harry Potterit - koko sarja
- Susanne Collins, Nälkäpeli -trilogia
- John Irving, Kaikki isäni hotellit
- Sofi Oksanen, Puhdistus
- Iris Uurto, Ruumiin ikävä
- Davis Nicholls, Sinä päivänä
- John Boyne, Poika raidallisessa pyjamassa
Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen taas luin lukiossa. Olisikin ehkä aika uudistaa lukukokemus aikuisiälläkin. Äidinkielen opettaja Päivi Aro paukahti luokkaamme isojen A4-kokoisten Sinuhe egyptiläisten kanssa. Hän oli saanut koululle jostain edulliset painokset. 1000-sivuisen (tosin tässä painoksessa sivuja oli vähemmän) Sinuhen lukeminen ei tainnut oikein ketään meistä innostaa. Aloitin siis lukemisen ihan yhtä innottamasti kuin muutkin, mutta teos painuikin syvälle lukiolaistytön sydämiin. Olin aivan hullaantunut teoksesta. Se oli teos, joka uudelleen herätti rakkauden kirjoihin. Alakoululainen ahmija oli nimittäin yläasteen murkkuiässä luopunut kokonaan kirjojen lukemisesta. Näin jälkikäteen täytyy vielä mainita, että sitä painosta oli ihan kamala lukea. Lainasinkin kirjan puolivälissä poikakaverin vanhempien hyllystä Sinuhen keltaisen pokkariversion, jota jaksoi sentään kannatella käsissään sängyssä lukiessaan.
Onnistuin välttelemään Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta koko kirjallisuuden opintojeni ajan yliopistossa, koska en ole ollut mikään sotakirjojen ystävä. Ollessani Sampolassa äikän opena päätin kuitenkin luettaa taitavalla ysiluokallani Tuntemattoman sotilaan. No täytyihän openkin sitten joululomalla siihen tarttua. Kyllä hävetti. Upea teos. Pala Suomen historiaa ja Linnan tapa kertoa...
Olen aikuisiällä alkanut lukea enemmän fantasiaa ja scifiä. Fantasiakirjojen ovet minulle avasi J.K Rowlingin Harry Potter ja viisasten kivi. Potterit on tullut ostettua aina heti ilmestyttyään ja ahmittua siltä istumalta. En sentään ole teinityttöjen kanssa jonottanut kirjakaupan ovella. Joku raja sentään. Samoin kävi Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogian kanssa. Luin viime vuonna kaikki kolme peräjälkeen. Molempien sarjojen koskettavuudesta kertoo se, että olen kyynelehtinyt useammassakin kirjassa, useammassa kohdassa.
John Irwingistä olen pitänyt aina. Kaikki isäni hotellit tuli heti mieleen. En tiedä syytä, mutta kirjasta on jäänyt vahvoja tunnemuistoja. Ehkä se on se kirjan karhu tai sitten omalaatuinen, mutta yhteen hiileen puhaltava Berryn perhe. Kaivoin kirjan hyllystä ja kirjan etukannesta löytyi mielenkiintoinen kohokuvio. Olen ostanut pokkarini 31.8.1995 Akateemisesta kirjakaupan Kirjojen yöstä.
Sofi Oksaselta olen lukenut kaikki kirjat uusimpaa lukuunottamatta. Sekin kyllä on hyllyssä odottamassa kiireettömiä aikoja. Puhdistus on ehkä loistavin kirja, mitä olen ikinä lukenut. Se on kirjoitettu taitavasti, näkökulmien vaihdokset ja henkilöiden tarinat ovat unohtumattomia. Kirja on suuri taideteos. Oksanen on muuten harvoja suomalaiskirjailijoita, joka olisi Nobelin arvoinen. Ehkä tulevaisuudessa. Toinen äärettömän koskettava kirja on John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa. Olen vieraillut kahdella keskitysleirillä Dachaussa ja Auschwitzhissä ja lukenut jonkin verran erilaisia kirjoja natsi-Saksan ajoilta. Boynen näkökulma tapahtumiin on yksinkertaisuudessaan koskettava. Lukiessani teosta halusin kaiken aikaa huutaa kirjan lapsikertojalle - tajua nyt, mitä aidan takana tapahtuu. Taiteen yksi tarkoitus on laittaa ihmiset ajattelemaan, ettei historiassa tapahtunut pahuus toistuisi. Kirja meni syvälle tajuntaan. Samoin tapahtui Puhdistuksen kanssa.
Iris Uurron Ruumiin ikävä on kirja, josta tein graduni yliopistossa. Sillä on siis paikka listalla jo pelkästään sen vuoksi. Kirja ei ole jäänyt kirjalisuudenhistoriaan, mutta minun kirjallisuuden historiaani kyllä.
David Nicholls edustaa listallani romanttista hömppää. Pidin Nichollsin kirjoittamasta televisiosarjasta Rimakauhua ja Rakkautta. Sinä päivänä toistaa aiheiltaan ja päähenkilöiltään samaa kaavaa. Listalle se päätyi siitä yksinkertaisesta syystä, että kirjan loppu on sekin saanut minut vollottamaan.
Tällainen on minua koskettaneiden kirjojen listani. Millainen on sinun listasi?
Minä laitoin Facebookin niinkuin käskettiin :-) Mullakin on siellä Christie: valitsin Idän pikajunan vaikka oli mieletöntä valita vain yksi, rakastan niitä kaikkia!
VastaaPoistaMyös Sinuhe on minun listallani (vaikuttava lukukokemus kertakaikkiaan, varsinkin toisella kertaa, aikuisena juuri). Pottereita en laittanut vaikka olenkin niitä elokuvien katsomisen jälkeen lukenut ja tykännyt kovasti. Olisin voinut laittaa myös Lewisin Narnia-tarinat: luin niitä lapsille ääneen ja olivat ihania.
Yhden Kaari Utrion laitoin, sen kanssa on sama ongelma kuin Christien: pidin yli kaiken kaikista niistä keskiaikaisista romaaneista.
Irvingiltä valitsisin mieluummin Leski vuoden verran - todella herkistyttävä lukukokemus. Hotelli-kirjaa en ole (vielä) lukenut.
Mullakin on kirjallisuusblogi, mutta olen lukenut hävettävän laiskasti viime aikoina.. Hyi minä, pitäisi ryhdistäytyä.
Terkkuja ja kirjallisuudenriemuista joulolomaa toivottaa Kirsi
Hei Johanna!
VastaaPoistaLähes kaikki listallasi olevat kirjat olen näköjään lukenut. Kirjallisuudessa on niin monia lajeja ja sitten on kirjoja, jotka rikkovat kirjallisuuden lajeja ja muita raja-aitoja. Minun on nykyisin vaikea sanoa mikä on ollut "paras kirja" tai muutenkaan laittaa kirjoja järjestykseen.
Tänä vuonna lukemistani kirjoista eniten on vaikuttanut Haruki Murakamin 1Q84 (2013). ja tietokirjoista ehkä Michael Axworthy, Iranin historia – Mielen valtakunta, joka oli kylläkin raskaslukuinen ja "verinen." Runokirjoista eniten paneuduin Raymond Carver, Valitut runot (2013) kirjaan kun taas Tua Forsström (Lokakuun iltana soudin järvelle) ja Juice Leskisen runot eivät tällä kertaa sytyttäneet.
Työurani loppupuolella aloin viihtyä yhä kauemmin Lapissa ja kiinnostua pohjoisesta elämänmuodosta, historiasta ja kulttuurista samalla. Olen keräillytkin hyllyyni vanhaa ja uudempaa Lappia ja Pohjoiskalotin aluetta koskevaa kauno- ja eräkirjallisuutta, tutkimuksia, kuvateoksia yms. sekä lainaillut niitä muun muassa Kolarin kirjastosta. Esimerkiksi Ritva Kyllin Saamelaisten kaksi kääntymystä. Uskonnon muuttuminen Utsjoen ja Enontekiön lapinmailla 1602–1905 (SKS, 2012) tuli luettua, kun olen aiemmin lukenut Lars Levi Laestadiuksen kirjoja sekä häntä koskevia tutkimuksia. Mitä syvemmin perehdyn Lapin menneisyyteen sitä elävämmin ja rikkaammin tuntuu tämän päivän arkinen Lappi minulle avautuvan.
Täytyy myöntää, että nuoremman polven kotimainen kirjallisuus on jäänyt vähemmälle kiinnostuksen suuntautuessa em. kaltaiseen kirjallisuuteen. Toki olen lukenut Riikka Pulkkisen, Katja Ketun ja Sofi Oksasen kirjoja ja hämmästynyt nuorten naiskirjailijoiden sanomasta ja kirjoitustaidosta.
Yöpöydällä minulla on vain sellaisia kirjoja, jotka eivät koukuta liikaa, vaan nukiuttavat sopivasti. Esimerkiksi nyt luennassa olevat Sakari Pälsin Maailman ja mielen maisemia (SKS 1993) esseet ovat sopivan lyhyitä essitä ja mieltä tyynnyttäviä, joiden kautta voi nukahtaa turvallisesti.
- Ymmärrän hyvin, ettei sinulla hektisessä elämänvaiheessasi juuri nyt riitä aikaa lukemiseen niin paljon kuin toivoisit, mutta olehan huoleti. Sitäkin aikaa varmsti tulee. Minulla oli reilu 20 vuoden jakso, jolloin vain aika ajoin saatoin lukea kunnolla. Työelämässä sain lukea ns. asiatekstiä niin paljon, että olen sille vieläkin allerginen.
Äskeisestä unohtui mainita tietenkin klassikot, joista tietenkin Volter Kilven Alastalon salissa on sellainen, joka pysyy aina mielessä. Opiskeluvuosina minulla oli klassikobuumi, jolloin luin ulkomaisista klassikoista muun muassa Stendalin, Balzacin, Francen, Dickensin, Mannin, Strinbergin, Hamsunin, Tolstoin, Gorkin ja Dostojevskin tuotannot siltä osin, kun on suomennettu. Lukeminen oli minulle lähes pakkomielteistä tuohon aikaan.
VastaaPoistaHei Jukka ja Kirsi, olipa mielenkiintoiset listat. Ihastuin muuten itsekin alakoululaisena Kaari Utrion historiallisiin romaaneihin. Niitä löysin silloin mummoni hyllystä. Niistäkin muuten puuttuivat kansilehdet. Jukalla on ihailtavan laaja-alaiset listat. Volter Kilven Alastalon salissa on minulla edelleen lukematta. Itse asiassa huomaan, että on hävettävän paljon maailmankirjallisuuden ja Suomen kirjallisuuden klassikoita, joita olen onnistunut välttelemään lasten, nuorten ja nykykirjallisuutta lukemalla. Lupaan parantaa jossain vaiheessa tapani.
VastaaPoista