8702 sivua kaunokirjallisuutta

Vuosi alkaa olla lopuillaan, on aika katsoa, mitä on tullut tänä vuonna luettua. Aloin kaksi vuotta sitten listata lukemaani kirjallisuutta. Osin syynä oli puhdas uteliaisuus ja osin kiinnostus tehdä erilaisia listoja. Nyt joulukuun alussa aloin kahden vuoden listauksen jälkeen kirjoittaa lukemistani kirjoista. Listaus ei enää tyydyttänyt omaa uteliaisuutta. 

Listauksen hyvä puoli on se, että voi aina tarkistaa, onko lukenut jonkun teoksen vai ei. Kun lukee suhteellisen paljon, huomaa nimittäin, ettei aina enää muista, onko lukenut teoksen jo vai ei. Minulle kävi juuri eilen näin. Olin kirjakaupassa ja huomasin siellä edullisesti Mma Ramottswe -dekkarin Harhapolkuja savannilla. En ollut varma, olinko lukenut teoksen. Takakannen perusteella minusta tuntui, että kirja oli lukematta, mutta aivan varma en ollut. Soitin pojalle kotiin ja kysyin, oliko kyseinen teos kirjahyllyssä. Ei ollut. Sen jälkeen jäin kuitenkin miettimään, että olen saattanut lainata teoksen kirjastosta. Ratkaisu oli lähellä, katsoin kotisivujeni kirjalistalta, oliko teos kahden viimeisen vuoden luettujen kirjojen listalla. Ei ollut, joten marssin tyytyväisenä kassalla ja niinpä ensi vuonna odottaa hyllyssä taas uusi Afrikan matka Mma Ramotswen seurassa. 

Luin tänä vuonna mielestäni aika paljon, jos katsoo pelkästään sivumäärää. Olen lukenut 8702 sivua kaunokirjallisuutta. Lisäksi olen lukenut kuvakirjoja lapselle ääneen, mutta niitä en ole eritellyt listalleni. 

Eniten olen lukenut aikuisten kaunokirjallisuutta - kymmenen teosta. Mieleenpainuvimpia ovat olleet Veera Niemisen Avioliittosimulaattori, joka kertoo vilkkaasta ja nauravaisesta itäsuomalaisesta Ainosta, joka rakastuu ensisilmäyksellä maanviljelijä-Jussiin ja päättää muuttaa tämän kotitilalle Länsi-Suomeen. Jussi ei kuitenkaan asu yksin, vaan kahden mörököllin, isänsä ja setänsä sekä nuoremman veljensä  kanssa. Siinäpä on Ainolle sopeutumista, eikä kommelluksilta tietenkään vältytä. Myös Tuomas Kyrön molemmat Mielensäpahoittajat ilahduttivat minua. Kyllä minä niin mieleni pahoitin monta kertaa tämän vuoden aikana. 

Vuoden ehdoton huippu oli kuitenkin Gillian Flynnin Kiltti tyttö. En malttanut laskea kirjaa käsistäni Riminin lomalla ja luinkin sen yhden vuorokauden aikana, jotta sain selville, mitä Amylle oli tapahtunut. Jos Avioliittosimulaattori on herttainen ja romanttinen kuvaus avioliitosta ja parisuhteesta, niin Kiltin tytön Amyn ja Nickin parisuhde on kaukana siitä. Kirjan luettuaan miettii, kuinka hyvin tunteekaan puolisonsa. Kirja alkaa Nickin ja Amyn viidennestä hääpäivästä. Nick huomaa Amyn kadonneen. Heidän kotoaan löytyy verta ja Nick joutuu epäilyksen alaiseksi vaimonsa murhasta. Teos on dekkari tai trilleri tai sitten ei kumpaakaan: siinä on sopiva ripaus myös romanttista komediaa ja viihderomaania. Suosittelen!

Fantasiaa luin kuusi kirjaa. Toiset niistä voi kai luokitella nuorten fantasiaksi. Nuoren Paolinin kirjoittama lohikäärmekertomus Eragon ei ihmeemmin säväyttänyt, saati Peltoniemen nukkumattomasta lukiolaispojasta kertova Haltijan poika, enkä innostunut Tolkienin Taru sormusten herrastakaan. Kolmas osa on siis edelleen lukematta. Sen sijaan vaikutuin Siiri Enorannan Nokkosvallankumouksesta, joka oli yhdistelmä scifiä ja fantasiaa. Teos on synkkä dystopia tulevaisuudesta, joka voi kyllä joitain lukijoita jopa ahdistaa. Kirjassa oli myös herkempi puoli - kahden päähenkilön välinen rakkaustarina; siinä oli  ripaus kiellettyä rakkautta ja yllättävyyttäkin.  

Dekkareita tuli luettua viisi. Pari Donna Leonin Guido Brunettia ja yksi Agatha Christie. Minulla on ollut jo pitkään perinteenä lukea yksi Christien dekkari kesäloman alun kruunuksi. Tällä kertaa se oli Kurpitsajuhla, joka ei kyllä yllättänyt millään tavalla, mutta kesäloma oli korkattu. Alexander McCall Smith kuuluu myös vuoden vakioluettaviin. Niin tälläkin kertaa. Nautin Teetä ja sympatiaa Mma Ramotswen seurassa. Vuoden päätin Karo Hämäläisen dekkariin Ilta on julma ja niinhän se oli. 

Lukuintoa minulla on ollut eniten joulukuussa, jolloin tuli luettua peräti kymmenen kirjaa. Tosin joukossa on JP Ahosen & KP Alaren sarjakuvateos Perkeros, muutama alakoululaisille tarkoitettu helppolukuinen teos ja Sirkku Peltolan näytelmä Ihmisellinen mies, mutta myös neljä romaania. Vähiten olen lukenut huhti- ja elokuussa, jolloin listalle ei ole tullut yhtään kirjaa. Elokuussa tosin luin Taru sormusten herrasta toista osaa, jonka sain sitten loppuun syyskuun alussa. Helmi- ja maaliskuussa luin molempina kuukausina vain yhden kirjan, mikä kertoo siitä, että äidinkielen opettajan työssäni on ollut silloin paljon korjattavaa, ja junamatkat olen pyhittänyt arvioitavien tekstien lukemiselle. Lisäksi osallistuin keväällä opinto-ohjaajan pääsykokeisiin. Luin pääsykoekirjaa silloin, joten vapaa-aikaa ei jäänyt kaunokirjallisuudesta nauttimiselle. 

Tällä hetkellä kesken ovat Ilmari Kiannon Punainen viiva ja Seppo Jokisen Vihan sukua. Niissä riittää kuitenkin luettavaa ensi vuoden puolellekin. Lukuintoa uuteen vuoteen ja nautinnollisia hetkiä kirjallisuuden parissa. 

JK. Uuden vuoden lupaukseni on, että ensi vuonna menee 9000 sivua rikki. Sitä kohden...