tiistai 25. marraskuuta 2014

Suljetun osaston arkea ja sopimatonta rakkautta (Teppo Paulasto, Kolvi)

Teppo Paulaston esikoisromaanissa Kolvi (2014) eletään lamaa enteilevää 1990-luvun taitetta Helsingissä. Kirjassa kuvataan tapahtumia kesästä 1990 kesäkuuhun 1991. Päähenkilö Tero on töissä kehitysvammaisten mielisairaalan suljetulla osastolla ja eräänä kesäisenä yönä hän herää oven koputukseen. Oven takaa paljastuu päissään oleva työkaveri Hartonen, joka raahaa Teron kämpille kauniin ja salaperäisen naisen Miran. 

" - Minä toin sinulle naisen, se sanoi ja sisään tuli sen perässä varsin edustava pakkaus, täysin sopimaton sen seuraan. Ei pyörälyhousuja tai legginssejä, vyölaukkua mahamakkaran päällä. Ei elähtäneen terassirouvan kaksoisleukaa ja sameaa katsetta. Mustat kuteet, mustat pitkät hiukset, surulliset silmät, tiukka perä, jalassa bootsit. Yritin olla tuijottamatta rintoja. Ihmettelin, millä lihaksilla Hartonen oli tämän napannut mukaansa. Ei rahalla ainakaan, sitä sillä oli tuskin tilipäivänäkään. Se suoritti esittelykierroksen: Mira ja Tero."   

Mira esittäytyy samassa työpaikassa äitiysloman sijaisuutta tekeväksi uudeksi psykologiksi. Hartonen päätyy nukkumaan pankkiautomaattiin, sen sijaan Tero ja Mira päätyvät Teron sotkuiseen makkariin ja yöstä alkaa vaarallinen ja kiihkeä rakkaussuhde. Mira on Terolle kuin pimeä avanto, joka vetää miestä puoleensa. Vaarallisen suhteesta tekee se, että Mira tapailee myös toista miestä: Kolvia. 

Tommy Kolvi Kolström on kovaotteinen - äärimmäisen mustasukkainen - ammattirikollinen, joka on juuri vapautumassa Sörkästä. Epävakaa mies, jonka elämä on kulkenut ennustettavia latuja - juoppo äiti, vankilassa istuva isä, lastenkoti, tarkkailuluokka, koulukoti, nuorisovankila, vapautus armeijasta ja lopulta vankilatuomio Kolvin äidin pahoinpidelleen miehen taposta. Kolvin henkilöhahmossa voi nähdä kaikuja siitä, miten ihminen rakentuu tai särkyy lapsuuden kokemustensa kautta.  

Mira tapaa Teroa Kolvilta salaa ja rinnan tämän kolmiodraama-asetelman kanssa kulkee kirjassa mielisairaalan arki, kuvaukset sairaalan potilaista sekä Teron dokaavista ja välillä potilaitakin sairaammista työkavereista. Kirjan sivuhenkilöillä on kaikilla tietysti omat ongelmansa. Työkaveri Jenna esimerkiksi kuulee ääniä ja Hartonen harrastaa dokaamista ja krapulapäivien sairaslomia: "Seuraavan päivän iltavuorossa Jenna olisi taas jakamassa lääkkeitä, mietin ymmärsikö se jakaa myös itselleen. Odotin, että Jenna nukahti ja lähdin omaan asuntooni. Hartonen sai tupaillasta toisen varoituksen."

Paulasto on ammatiltaan mielenterveyshoitaja ja raskaan hoitotyön kuvaus, vaikka lienee hieman liioiteltua, vaikuttaa silti todentuntuiselta ja uskottavalta, kuten myös ajankuva. Paulasto on julkaissut aiemmin runokokoelman Ajomies (2012) ja voittanut muun muassa Pirkanmaan kirjoituskilpailun lyriikkasarjan jaetun ensimmäisen palkinnon vuonna 2008. Kolvi on hyvin kirjoitettu romaani ja kirjan juoni etenee jouhevasti kohti rankkaa loppuaan. Kirjan epilogi, joka kuvaa nykyhetkeä, on kuitenkin kaikkea muuta kuin ennustettava. Päähenkilöiden traaginen (rakkaus)tarina kolahti ainakin minuun. Se, kuka ja miten elämässä selviää, on lopulta melko sattumanvaraista. 

"- Mulla on sua hirveen ikävä, Mira huokaili puhelimessa. 
- No minun on aika turha sanoa tuohon mitään. Sinä nyt olet siellä ja pysyt, sanoin. 
- Kolvi on kohta takaisin kiven sisässä, Mira sanoi, - se ryssii juttunsa ihan just. 
- No niin varmasti. Vaikka olisikin linnassa, niin kyllä se pitää sinua silmällä. Nyt, kun se on saanut sinut, se ei luovuta, minä vastasin. 
- Mutta älä silti jätä mua, Mira lopetti puhelun äkillisesti. Seisoin hölmönä luuri kädessä. Kuinkahan se jättäminen tapahtuu, kun nainen nukkuu yönsä toisen äijän sängyssä."  

Teppo Paulasto
Kolvi (2014)
Sanasato
s. 158


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti