tiistai 4. elokuuta 2015

Kuuletko käen kutsun (Galbraith, Käen kutsu)?

Sain pari vuotta sitten mieheltäni joululahjaksi Robert Galbraithin dekkarin Käen kutsu (2013). Olin tietysti toivonut jotakin muuta kirjaa ja kasvoiltani varmasti näki hämmennyksen, kun olin avannut joululahjapaperit. Taisinpa vielä änkyttää epäröivät kiitokseni. Mies sitten valaisi minua, että kyseessähän on J.K. Rowlingin salanimellä tehty uutuusdekkari. Hieman kyllä hävetti, etten sellaista uutista ja kirjallista sensaatiota ollut edes huomannut, vaan olin ollut asian suhteen täydellisessä pimennossa. Kiinnostuin tämän jälkeen kirjasta enemmän, mutta jostain syystä se jäi kuitenkin hyllyyn puoleksitoista vuodeksi pölyttymään, kunnes korkkasin sen heinäkuun lopussa ja kyllä olin iloinen, että vihdoinkin sain kirjan luettua. 

Käen kutsun (The Cuckoo's Calling) takakannessa teosta kuvaillaan kiehtovaksi ja hienostuneeksi mysteeriksi. Enpä nyt tiedä, onko kyseessä mikään hienostunut mysteeri, mutta päähenkilö sen sijaan on monella tapaa kiehtova, uusi ja erilainen tuttavuus yksityisetsivien kirjallisessa maailmassa. Yksityisetsivä Cormoran Strike on sotilaspoliisitaustainen Afganistanin sodan veteraani, joka on vammautunut sodassa ja jonka toinen jalka on amputoitu polven alapuolelta. Striken isä on kuuluisa rock-tähti Jonny Rokeby ja äiti taas epäilyttävissä olosuhteissa kuollut rocktähden "superbändäri". Yksityisetsivällä menee yksityiselämässään kehnosti, sillä yläluokkainen tyttöystävä Charlotte on heittänyt hänet pihalle ja taloushuolet vaivaavat mieltä. Lisäksi Tilapäisratkaisut lähettää hänelle uuden sihteerin Robinin. Sihteerin, jonka palkkaan Strikella ei todellakaan ole varaa.

Talousongelmiin tulee kuitenkin pientä helpotusta, sillä Striken toimistoon astuu kolme kuukautta aiemmin itsemurhan tehneen huippumalli Lula Landryn veli, lakimies John Bristow, joka epäilee, että sisko ei suinkaan tehnyt itsemurhaa, vaan hänet murhattiin.

"Lopuksi Strike antoi uudelle tapaukselle sarjanumeron. Hän kirjoitti sen ja otsikon Äkillinen kuolema, Lula Landry mapin selkään ennen kuin työnsi sen paikalleen hyllyn oikeaan päähän. Nyt hän viimein avasi kirjekuoren, joka Bristowin mukaan sisälsi poliisilta huomaamatta jääneet tärkeät johtolangat. Juristin käsiala, siisti ja takakeno, viiletti jouheasti tiiviillä riveillä."
      
Strike sulloo merimiessäkkinsä yksityisetsivätoimiston nurkkaan ja aloittaa tutkimukset, jotka vievät hänet huippumallien, näyttelijöiden, rap-artistien ja elokuvatuottajien maailmaan. Robin osoittautuu nokkelaksi ja monipuoliseksi apulaiseksi, jota ei häiritse, että Strike virittää yöksi telttasängyn toimistoonsa. Robin huomaa nopeasti pitävänsä työstään liikaa nuhjuisessa yksityisetsivätoimistossa ja kiintyvänsä hitusen omituiseen, mutta älykkääseen Strikeen, eikä haluakaan vaihtaa hommia paremminpalkattuun toimistotyöhön. 

"Ja kiitos myös Alka-Seltzeristä", Strike sanoi. "Auttoiko se? Robin kysyi jäykästi. "Olin vähällä yrjötä tähän", Strike sanoi ja antoi notkolle painuneelle sohvalle hellän tällin nyrkillään, "mutta kun se alkoi vaikuttaa, siitä oli paljon apua." Robin nauroi, ja Strike muisti vasta nyt lapun, jonka Robin oli työntänyt oven ali hänen nukkuessaan, ja selityksen, jonka Robin oli esittänyt tahdikkaasta poissaolostaan. "No niin. Olin oikein odottanut, että pääsisin kuulemaan, miten sinulla meni eilen", Strike valehteli. "Älä pidä minua jännityksessä." Robin paisui riemusta."

J.K. Rowling (vai pitäisikö sanoa Galbraith) on iskussa, Hän saa henkilöhahmot eloon ja tarinan päähenkilön lisäksi kirjan muut hahmot tuntuvat uskottavilta. Sarjaksi suunniteltu kirja herättää sopivasti kysymyksiä niin Striken menneisyydestä kuin lukuisia mahdollisuuksia henkilöhahmojen syventämiseksi. Tarinan juoni on taidokas ja vaikka itse arvasinkin loppua kohden murhaajan, niin juonen käänteet vangitsivat hyvin otteeseensa. Kirjan nimen arvoituskin Käen kutsu selviää lukijalle mitä pidemmälle sivut etenevät. Maltoin laittaa kirjan viime yönä pois käsistäni vasta puoli yhdeltä yöllä, kun viimeinenkin sivu oli luettu. Rowlingin velhomaailmaan tottunut viihtyi tällä kertaa myös miljöönä toimineessa nyky-Lontoossa, joka eli ja sykki sopivasti toimien hyvänä näyttämönä Cormoranin tutkimuksille. Alkukesän Lontoon matkakin näyttäytyi uudessa valossa. Harmi vain, etten tajunnut lukea kirjaa ennen matkaani. Olisi ollut kiva tietää kävelevänsä samoja katuja, joita Cormoran kirjassa linkkasi eteenpäin. En ihmettele, että teos on saanut ylistävät arviot ilmestyessään ja nousi huikeaksi myyntimenestykseksi, kun kirjailijan henkilöllisyys paljastui suurelle yleisölle.       

Olen tänä kesänä löytänyt kaksi uutta mielenkiintoista dekkarisarjaa. Vera Valan Arianna de Bellis tutkii -sarjan ja Galbraithin Cormoran Striken tutkimukset. Hauska sattuma on vieläpä se, että molempia yhdistää täysin erilainen, mutta monella tapaa kiinnostava ja salaperäinen yksityisetsivä. Seuraavaksi aionkin lukea Vera Valan dekkarisarjan toisen osan Kosto ikuisessa kaupungissa (2013). Toivottavasti molemmissa sarjoissa myös toinen osa jatkaa ensimmäisen osan intoa. Ehkä Valan dekkarin ehtii saada luettua vielä kesäloman aikana. Opettajankin lomapäivät kuluvat uhkaavaa kyytiä. Kuulen jo koulun kellon kutsun korvissani. 


Robert Galbraith 
Käen kutsu (2013)
suomentanut Ilkka Rekiaro
Otava
s. 463

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti