keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Lausukaa paranoid (jos kovaksikeitetty dekkari kiehtoo)

Harri V. Hietikko oli minulle aivan uusi kirjailijatuttavuus, vaikka hän on aiemmin kirjoittanut näytelmiä, johtamisoppaan, joka muuten perustuu Taru sormusten herra -kirjaan ja kolme dekkaria, joista ensimmäinen Kadonnut Hamlet on ollut jopa Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana.

Niinpä minulla ei ollut mitään erityisempiä odotuksia, kun tartuin Hietikon uusimpaan rikosromaaniin Lausukaa paranoid. Kirja alkaa vaikuttavalla - jopa vastenmielisellä - kohtauksella, jossa kirjan päähenkilö, nimetön, lain väärällä puolella liikkuva, tiedonhankkijana ja yksityisiltä ihmisiltä toimeksiantoja hankkiva, minäkertoja hoitaa yhden toimeksiantonsa Tampereella väkivaltaisesti kuntoon. Kirjan voi ajatella kuuluvan samaan kovaksikeitetyn dekkarin lajityyppiin Reijo Mäen Varesten ja Harri Nykäsen Raidien kanssa, mutta poikkeaa niistä kuitenkin merkittävästi - edellisten päähenkilöt vaikuttavat kovin haaleilta verrattaessa niitä Hietikon säälittömään ajattelijaan ja toimijaan.   

Lausukaa paranoid on ensimmäinen osa Hietikon uusinta Biker-saagaa eli Rammstein-trilogiaa. Se sijoittuu Tampereelle, mikä tuo kirjan sivuille todellisuudesta tuttuja katuja ja kulmia. Päähenkilö palaa Harley Davidsonillaan Tampereelle, josta on joskus lähtenyt ja jossa on paljon muistoja - kipeitäkin. Päähenkilön menneisyyden kipukohtiin vihjataan tarinan edetessä. Päähenkilö asettuu Rieväkylään, perustaa sanojensa mukaan tukikohtansa, toimistonsa ja liiketoimintansa Mansinster Cityyn. Kirjan kuvaama yhteiskunta muistuttaa kuitenkin jotakin muuta kuin minulle tuttua ja turvallista Tamperetta. Yhteiskunta, jossa päähenkilö elää, on syntinen, synkkä ja kova, eikä se toimi. Rikosten määrä on rajussa kasvussa. Kirjassa on vahva yhteiskuntakriittinen ote ja päähenkilön voi nähdä korjaavan yhteiskunnan valuvikoja - sillä pahan on saatava palkkansa, eikä poliisista ole siihen.       

Yhteiskuntakritiikkiä voi kirjassa nähdä edustavan myös joukkosurman, josta varsinainen tarina alkaa. Päähenkilö saa toimeksiannon Juulia Volkovalta - ravintolassa joukkosurman tehneen venäläissyntyisen pojan - äidiltä. Hänen tulee löytää Petrus-pojan entinen tyttöystävä Noora Pisto. 

Sitten Juulia V käänsi katseensa kohti minua ja alkoi puhua toimeksiantoni bisnespuoleen liittyvistä yksityiskohdista. Hän puhui rahasta, massista, fyffestä. Hän puhui siitä, kuinka tulisi raottamaan hillopurkkinsa kantta.        
Noora löytyy melko vaivattomasti, mutta löytymisestä ei seuraa kuin väkivaltaa ja uusia ongelmia. Väkivallan ja toiminnan täyttämän kirjan sivuilla on myös hitunen rakkautta. Sellaista rikosromaanille tyypillistä rakkautta: sopivasti satuttavaa ja mystistä. Päähenkilön rakastettu Gudrun on kaunis, tietokoneet hallitseva opettaja - vaarallinen nainen, jossa on yhdistyy niin hyvä kuin pahakin, korkeat korot ja nahka-asu sekä päähenkilön menneisyyden haamut.

Lepäilin G.n sylissä ja kuuntelin häntä. Hänen sanojaan ja hänen ääntään. Ja hänen äänensä kietoi minut itseensä ja kuljetti yötuulen, meren ja kyynelten suolaiseen tuoksuun ja sen taaksekin, enkä olisi halunnut palata sieltä. Sitten sanoin ehkä rakastavani häntä.Hän sanoi ehkä vihanneensa minua jo kauan.    
Kirjan kieli on iskevää ja sopii lajityyppiin kuin nakutettu. Iskevyys syntyy lyhyistä virkkeistä. Kirjassa ei juuri kuvailla asioita, vaan teksti rakentuu päälauseiden ja tiiviin dialogin varaan. Vaikka kirjan muoto on niukka, niukkuus ei näy sisällössä tai juonessa. Hietikko rakentaa persoonallisen kielensä, karismaattisen päähenkilönsä sekä muutamien kiinnostavien sivuhenkilöiden kautta tarinaan jännittävän ja loppua kohti tykittävän juonen, jossa on yllättäviäkin käänteitä.  Lopussa tarinan aukot sidotaan taitavasti yhteen. 

Lausukaa paranoid saa lukijan odottamaan jatko-osia ja painamaan kovemmin kaasua. Enkä ihmettele, jos kirja löytää tiensä nopeasti myös elokuvateattereiden kankaalle. 

Harri V. Hietikko
Lausukaa paranoid (2013)
Johnny Kniga
s. 223
      


2 kommenttia: