sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Laskiaissunnuntain laskiaispullat

Maaliskuun 2. päivä ja pihassa näyttää huhtikuulta. 
Vietimme viikon talviloman Rukan hangilla hiihdellen ja lasketellen. Eilen illalla saavuimme takaisin kotiin lumettomaan Etelä-Suomeen. Käväisin myöhään illalla vielä ruokakaupassa hakemassa jotakin syötävää aamuksi jääkaappiin. Tänä aamuna jääkaapissa ei siis ollut juuri muuta kuin valo ja aamupalatarvikkeet. Onneksi jääkaapista löytyi kuitenkin vähän voita ja pari kananmunaa, että saatoin tehdä pullataikinan laskiaisen kunniaksi. Varsinaista laskiaisriehaa tosin ulkona ei voi viettää, sillä lunta ei ole nimeksikään. Pulkat ja stigat jäivät tänään kyllä talon reunustalle. Saapa nähdä, voiko ne jo lopullisesti kantaa varastoon vai tuleeko vielä lunta. 

Tässä pienen pieni laskiaspullataikina. Taikinasta tuli 11 pullaa, jotka kaikki ovat jo tässä vaiheessa, kun kirjoitan tätä blogia kadonneet parempiin suihin.  

Pullataikina:

2,5 dl maitoa
1 ps kuivahiivaa
1 kananmuna
1 dl sokeria
1 tl kardemummaa
1/2 tl suolaa
n. 7,5-8 dl vehnäjauhoja
100 g voita

Voiteluun: kananmuna
Päälle: raesokeria tai tomusokeria

Täytteeksi: mansikoita ja kermaa

Lämmitä maito mikrossa 42-asteiseksi. Sekoita hiiva pieneen määrään jauhoja. Lisää hiivaseos maitoon. Lisää muna, sokeri ja mausteet. Lisää jauhot vähitellen ja alustamisen loppuvaiheessa pehmeä rasva (älä kuitenkaan sulata rasvaa kokonaan). Alusta taikina tasaiseksi ja anna kohota lämpimässä liinan alla kaksinkertaiseksi. Vaivaa taikina ja leivo se pitkäksi tangoksi. pyörittele pulliksi. Kohota pullat liinan alla. Voitele munalla, laita päälle raesokeria (jos laitat tomusokeria, ripottele sitä vasta paistamisen jälkeen) ja paista 10-15 minuuttia 225 asteessa. 

Vatkaa kerma ja sulata mansikat, lisää niihin sokeria ja valuta liika neste pois. Koverra jäähtyneisiin pulliin rako, johon laitat mansikat ja päälle vaahdotettua kermaa. Tarjoa saman tien. Hyvää laskiaista!  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti