Olen Tampereen kaupungin luovan kirjallisen työn toimikunnan jäsen. Toimikunta jakaa Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon vuosittain. Tämä on ensimmäinen työvuoteni kahdeksanjäsenisessä toimikunnassa, ja työskentely on ollut minusta erittäin antoisaa ja kiinnostavaa. On ollut ilo kokoontua keskustelemaan pääkirjasto Metsoon kirjallisuudesta kiinnostuneiden, ja siitä tietävien ihmisten kanssa. Toimikunnassa on monipuolisesti kirjallisuuden alan ihmisiä ja kulttuurialalla työskenteleviä. Keskustelu luetuista kirjoista on ollut erittäin hedelmällistä, kriittistä ja näkökulmia avartavaa. Toimikunnalla on myös hyvä tietämys siitä, millaista kirjallisuutta on viimeisten vuosien aikana Tampereen seudulla julkaistu. Se nimittäin lukee kaikki Tampereen seudulla julkaistut teokset.
Työskentelemme siten, että saman teoksen lukee useampi jäsen ja mitä parempi ja vakuuttavampi teos on, sitä useammalla jäsenellä se käy luettavana. Palkitut teokset ja erityisen hyvät teokset, jotka eivät aivan yllä palkinnoille, lukee ja arvioi näin koko toimikunta.
Olen toimikunnan jäsenenä viime syksynä ja tänä talvena saanut tutustua moniin sellaisiin teoksiin, joita muuten ei koskaan tulisi luettua tai ainakin harvemmin niitä huomaisi itse valita kirjaston hyllystä. Viimeisten kahden päivän työmatkoillani luin kolme tällaista kirjaa: Tauno Pihlin historiallisen teoksen Rautaveden risteilijät, Mikko Metsähonkalan sarjakuvateoksen Toisaalta (P)å andra sidan In Other Wor(l)ds ja Terhi Vedenkiven runoteoksen Parhaat paratiisit.
Tauno Pihlin omakustanne Rautaveden risteilijät sijoittuu muinaisen Sastamalan ja Rautaveden maisemiin. Pihl on aiemminkin julkaissut novelleja ja historiallisia romaaneja omakustanteena, ja tämänkertainen kirja, jota voisi paremminkin kuvailla pienoisromaaniksi, kertoo maalaiskylän ihmisistä Pähkinäsaaren rauhan (1323) aikana. Kaskelat, Tuohelat ja Kytölät elävät pienissä hirsimökeissään Rautaveden rannalla. Romaanissa metsästetään peuroja, kasketaan, nostetaan pellavaa ja nuottaa. Kirja etenee verkkaisesti vuodenkierron mukaan. Perheiden nuoremmat sukupolvet rakastuvat, löytävät puolisot, heille syntyy lapsia ja vanhemmat sukupolvet kuolevat pois - elämä kulkee uomillaan ja vuodenajat vaihtelevat. Teos oli ihan mielenkiintoinen ajankuva, mutta sen lukeminen oli ajoittain raskasta, koska siinä oli kovin vähän miljöön ja henkilöiden kuvausta. Teos rakentui aika pitkälle kerronnan ja dialogin vaihtelulle. Pidin kuitenkin kirjan henkilöistä. Pihl kuvaa henkilöitään lämpimästi ja oli kiintoisaa siirtyä hetkeksi ajassa taaksepäin. Teos sisälsi yllättävän paljon oikeakielisyysvirheitä ja koin välillä romaanin lyhyydestään huolimatta työlääksi lukea.
Parhaat paratiisit on Terhi Vedenkiven kolmas julkaistu runokokoelma, ja hänet on vuonna 2009 palkittu Tampereen luovan kirjallisuuden palkinnolla kokoelmastaan Kolmas korva. Minulla ei ollut mitään odotuksia Vedenkiven runojen suhteen, ja ne yllättivätkin minut positiivisesti. Vedenkiven runokieli on kaunista. Pidin monesta kokoelman runosta ja vaikka kokoelmasta jäi vähän hajanainen vaikutelma, oli siellä useita ajatuksia herättäviä helmiä joukossa. Runokokoelman kuvataan sisältävän oivaltavaa elämänluentaa ja sellaista sieltä löytyikin. Erityisesti Vedenkiven äitiydestä kertova lyriikka kolahti minuun.
"Äidin rinnat kuivuvat hiljaa, / tyhjät kädet huovuttavat myssyjä, joka väriä ja kokoa. / Ne eivät voi pysähtyä / ennen kuin lapsi olisi tullut murrosikään / ja repinyt itsensä irti. / Sen jälkeen nainen nostaa kädet ylös / menee minne elämä ehdottaa."
Näinhän se on. Mitä vanhemmaksi lapset tulevat, sitä omatoimisemmiksi he muuttuvat ja äiti voi hellittää, nostaa kätensä ylös ja tehdä mitä huvittaa - vaikka kirjoittaa kirjablogeja. Eräässä runossa puhutaan velvollisuuksista: "Minkä jätän tekemättä, teen sata ja tuhat kertaa. Ihmeellinen idea juoksee hermojen radoilla kunniakierrostaan, g r a n de f i n a le." Tunnistin runosta itseni. Jos jätän tekemättä jotakin, se jää pyörimään päähäni useammankin kerran. Sinä aikana, jonka olen asian ajattelulle käyttänyt, olisin monesti hoitanut velvollisuuteni ja tehnyt hoitamatta jääneen homman. Pitää siis tarttua toimeen ja uskaltaa elää hetkessä.
Parhaat paratiisit syntyvät kun ummistaa silmänsä ja vastavärit heittävät elävän varjon. Kokoelma päättyy uudenlaisiin käskyihin: "Älä varasta muuta kuin ajatuksia / Kunnioita isääsi ja äitiäsi, he tekivät vain parhaansa / Ole läsnä, kun maailmasi luodaan." Uusi aika alkaa, kun uskaltaa laskea jalkansa maahan ja olla läsnä. Jokainen tekee parhaansa, se riittää. Muuta ei vaadita. Edes vanhemmilta.
Kolmas teos, jonka luin oli Mikko Metsähonkalan sarjakuvateos Toisaalta (P)å andra sidan In Other Wor(l)ds. Tosin se ei oikeastaan ole sarjakuvateos. Se on aforismeja sisältävä kuvateos, jossa sama kuvateksti on sekä suomeksi, ruotsiksi että englanniksi. Kuten teoksen englanninkielinen nimikin kertoo, teos toisaalta leikittelee kielellä ja merkityksillä, mutta toisaalta taas avaa uusia maailmoita.
Kirjan pariin voi palata myöhemminkin. Se ei nimittäin yhdellä lukukerralla avaudu, eikä ole mitään helppoa luettavaa, vaan vaatii syventymistä. Teos vilisee filosofiaan, historiaan ja kulttuuriin liittyviä konnotaatiota, outoja nimiä ja epämääräisiä eläinlajeja ja ainakin minulle moni kuva ja teksti jäi aukeamatta tai ymmärsin ne vasta jälkikäteen. Ehkä minulla on puutteita yleissivistyksessä. Myös sadut toimivat teoksen inspiraation lähteenä ja yksi mieleenjäävimmistä kuvista oli kuva Lumikista, joka ajaa avoautolla iso laukku viereisellä penkillä vuoristoista tietä hymy kasvoillaan: "Katuiko Lumikki tekoaan? Ei. Kääpiöt eivät olleet koskaan ymmärtäneet hänen unelmiaan, saati sitten timanttien arvoa."
Toisaalta jäimme mieheni kanssa muutamista kuvista keskustelemaan eli teos toimi, kuten sen tarkoituskin varmasti on, keskustelun herättäjänä. Toisaalta taas mikä oivaltamisen riemu siitä syntyykään, kun Wikipediaa ja Googlea hyväksikäyttäen saa ratkaistua kuvan ja tekstin yhteyden ja ymmärtää merkityksen. Olisi mielenkiintoista ystävien kesken pohtia yksittäisiä kuvia ja tekstejä sekä keskustella niistä viinilasillisen ääressä. Millaisia tulkintoja syntyisi? Junalukemiseksi suosittelisin kuitenkin jotakin ihan muuta tai ainakin pitäisi olla kännykkä lähettyvillä.
Tauno Pihl: Rautaveden risteilijät (2013). Omakustanne. 68 s.
Terhi Vedenkivi: Parhaat paratiisit. Sanasato. 74 s.
Mikko Metsähonkala: Toisaalta (P)å andra sidan In Other Wor(l)ds. Schildts&Söderströms. 131 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti